SAK:n tukilakot ylimitoitettuja

23.11.2015

Postin työkiistan laajentuminen tukilakkoihin osoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä suurta ymmärtämättömyyttä alan vaikeaan tilanteeseen. Posti luopui vuokratyövoiman käytöstä lakon aikana, mutta samaan aikaan AKT ilmoitti tukitoimista.

Auto- ja Kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ilmoittamat DHL:ään ja sen asiakasyrityksiin kohdistuvat tukilakot osoittavat Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä, ettei tukilakko-oikeutta osata käyttää vastuullisesti. Myös muissa SAK:n liitoissa pohditaan tukilakkoja.

– On hämmästyttävää, että kun Posti työnantajana luopuu vuokratyön käytöstä lakon aikana, kuljetusalan ay-väki ilmoittaa yhä kovemmista toimista, johtaja Ilkka Oksala toteaa.

Vuosikymmeniä vanha työrauhalainsäädäntö pitäisi EK:n mielestä säätää nykyaikaan.

– AKT:n ilmoittamat tukilakot osoittavat ikävällä tavalla, että lainsäädäntömme on auttamattomasti vanhentunut.  Yhden yrityksen vuoksi AKT on valmis aiheuttamaan Postin ja nyt vielä DHL:n asiakkaille vahinkoa, vaikka AKT:lla itsellään on voimassa oleva työehtosopimus, johtaja Ilkka Oksala sanoo.

Oksala vaatii Postin osapuolille neuvottelurauhaa.

– Postin ongelmat on ratkaistava yrityksen ja PAU:n välissä neuvotteluissa. Tukilakot osoittavat, etteivät liitot ole huolissaan Postin kilpailukyvystä ja sen työpaikkojen turvaamisesta. Nyt pitäisi antaa valtakunnansovittelijalle työrauha, Oksala muistuttaa.