EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta vetoaa yrityksiin nuorten työllistämisen puolesta

11.03.2015

Matti Alahuhta on henkilökohtaisesti lähestynyt kirjeellä EK:n kaikkia jäsenyrityksiä eli yli 16 000 yritystä, jotta nämä ottaisivat vastaan haasteen nuorten palkkaamisesta.

– Haastekampanjan tarkoituksena on auttaa nuoria elämän alkuun, auttaa yrityksiä työntekijöiden palkkaamisessa sekä lisätä tietoa erilaisista nuorten työllistämismahdollisuuksista. Tavoitteena on luoda selvästi yli 100 000 työ-, oppisopimus- ja kesätyöpaikkaa tai harjoittelumahdollisuutta, Alahuhta tähdentää.

Kampanjaa vauhditetaan eri puolella Suomea pidettävissä aluetilaisuuksissa, joita järjestetään yhteistyössä kauppakamarien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa.

Jotta nuorten ja työnantajien kohtaaminen helpottuisi, kohtaamispaikaksi on luotu nettisivu nuorilletoita.fi

Nuoret saavat sivuilta tietoa avoimista paikoista sekä niiden hakemisesta. Työnantajille on tarjolla tietoa muun muassa oppisopimuksista ja erilaisista palkkatuista.

Sivusto on syntynyt Pirkanmaan Yrittäjien aloitteesta, ja sen avulla pelkästään Pirkanmaalla jo sadat yritykset ovat ottaneet haasteen vastaan.

– Tällaisia hyviä paikallisia hankkeita on paljon. Se on erinomaisesta ja kertoo aktiivisuudesta. Päätimme tehdä yhteistyötä Pirkanmaan kampanjan kanssa ja tehdä siitä yksissä tuumin valtakunnallisen. Nuorilletoita.fi on hyvä kohtaamispaikka myös valtakunnallisesti, Alahuhta sanoo.

EK haluaa vauhdittaa kampanjalla myös oppisopimuksen käyttöä. Suomessa nuorten oppisopimuskoulutus on valitettavan alihyödynnettyä. EK onkin valmistellut yksinkertaisen oppisopimusmallin, jonka käyttö on helppoa sekä yrityksille että nuorille.

– Ensimmäisen työpaikan merkitys on tutkimusten mukaan erittäin tärkeä nuorten myöhemmälle työuralle. Nuorten työllistymiseen, koulutukseen ja osaamiseen panostaminen on kansakunnan paras sijoitus tulevaisuuteen. Työ on paras startti elämään, Alahuhta painottaa.

Kampanjaan voivat ottaa osaa kaikki yritykset – sekä EK:n jäsenet että muut yritykset.

Ota haaste vastaan ja ilmoita työpaikka osoitteessa www.nuorilletoita.fi Haasta mukaan yhteistyökumppanisikin!

Katso myös tiedote: EK:n 3+6 oppisopimusmalli ( 11.3.2014)