Palkat nousivat vajaan prosentin – identtisillä henkilöillä kaksi

28.02.2018

Säännöllisen työajan kuukausiansiot nousivat EK:n jäsenyrityksissä syyskuusta 2016 syyskuuhun 2017 keskimäärin vajaan prosentin. Samana ajankohtana identtisten eli samojen henkilöiden ansiot nousivat noin kaksi prosenttia. Ansiokehityksen suuruus riippuu siis siitäkin, millä tavalla sitä mitataan.

Kilpailukykysopimuksen mukainen niin sanottu nollavuosi aiheutti sen, että kuukausipalkkojen kehitys pysyi varsin maltillisena. Esimerkiksi teollisuuden toimihenkilöillä ansiokehitys oli 0,7 prosenttia, teollisuuden ylemmillä toimihenkilöillä 0,3 ja kaupan työntekijöillä 0,9 prosenttia. Rakentamisessa toimihenkilöiden keskiansiot nousivat 1,1 prosenttia.

Vaihtuvuus hidastaa ansiokehitystä

Useimmilla aloilla tilastoitu ansiokehitys oli nollan ja yhden prosentin välissä, kun sitä mitattiin kaikkien henkilöiden keskiansion muutoksella. Usein kaikkien henkilöiden ansiokehitystä hidastaa kuitenkin henkilöstön vaihtuvuus, ja siksi tarvitaan täydentävää tarkastelutapaa, identtisten henkilöiden ansiokehitystä. Identtiset henkilöt ovat mukana tilastossa sekä tarkastelujakson alussa että lopussa.

Teollisuuden toimihenkilöillä identtisten ansiokehitys oli 1,8 prosenttia ja kaupan työntekijöillä 1,4 prosenttia. Nopeinta ansiokehitys oli rakentamisen identtisillä toimihenkilöillä, joiden keskiansio nousi 4,3 prosenttia. Rakentamisessa pula osaavasta työvoimasta kiihdytti palkkojen nousua.

Identtisten tilastoitua ansiokehitystä nostaa jonkin verran urakehityksen vaikutus, mikä on selvimmin nähtävissä ylemmillä toimihenkilöillä. Sekä teollisuudessa että palvelualoilla identtisten ansiokehitys oli ylemmillä toimihenkilöillä yli kaksi prosenttia. Ero kaikkien ja identtisten ansiokehityksessä korostuu yritysten palkatessa lisää työvoimaa, sillä uusille työntekijöille maksetaan yleensä matalampaa palkkaa kuin kokeneille.

Keskiansio 3650 euroa kuukaudessa

EK:n jäsenyritysten henkilöstön säännöllisen työajan keskiansio oli syyskuun 2017 palkkatilastossa noin 3650 euroa kuukaudessa. Teollisuuden kaikkien toimihenkilöiden keskiansio oli 4 263 euroa kuukaudessa ja esimerkiksi kaupan alan koko henkilöstön keskiansio 3 094 euroa kuukaudessa.

Reilu kolmannes kuukausipalkkatilastoon kuuluvista henkilöistä sai tulospalkkioita vuonna 2017. Keskimääräinen tulospalkkio niitä saaneilla oli 7,5 prosenttia kokonaisansioista.

EK:n kuukausipalkkatilastoa varten kerättiin tiedot noin 500 000:sta yksityisen sektorin palkansaajasta. Tiedot annetaan myös Tilastokeskukselle Suomen virallista palkkatilastoa varten.

Viikon kysymys: Mikä on EK:n palkkatilastojen suhde virallisiin tilastoihin?
Viikon graafi: Ansiokehitys EK:n jäsenyrityksissä henkilöstöryhmittäin