Iris Mäkinen, Mäntän Klubi Oy: Yrittäjä isolla Y:llä

20.03.2018

Toimialarajat ylittävä yhteistyö on yrittäjän menestyksen salaisuus muuttotappiopaikkakunnalla. Yhteiskunta voisi silti tulla yrittäjää vastaan purkamalla turhaa sääntelyä, sanoo Iris Mäkinen.

EK:n omistajuusohjelma esittää yhteiskuntaan uudistuksia, jotka kannustaisivat ihmisiä ryhtymään yritysten omistajiksi – niin yrittäjinä kuin osakesäästäjinä. Tavoitteena on saada taloudellinen hyvä kiertämään ja kasvamaan kaikkien eduksi. Haastattelusarjassa haetaan aktiivisten yrittäjä-omistajien kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta.

Seitsemän vuotta yrittäjänä toiminut Mäntän Klubin vetäjä Iris Mäkinen sanoo elävänsä unelmaansa.

– Lähes parasta, mitä elämässäni on tapahtunut, Mäkinen kertaa yrittäjäksi ryhtymistä. – Minä olen yrittäjä isolla Y:llä, teen työtä intohimolla, hän sanoo.

Ennen yrittäjyyttä Mäkinen on työskennellyt majoitus- ja ravitsemisalalla monenlaisissa tehtävissä hotellinjohtajasta ravintolapäällikköön Lappia ja Ruotsinlaivoja myöten. Työ toisen palveluksessa on antanut perspektiiviä.

– Monipuolinen ura on vahvistanut käsitystä toimialan lainalaisuuksista. Ja miten sitä kannattaisi kehittää yhteistyössä työntekijöiden ja toisten, kilpailevienkin, yritysten kanssa. Minulle hyvä palvelu ja vastuullinen yritystoiminta ovat tärkeitä arvoja. Niistä hyötyvät kaikki, myös yhteiskunta.

Kolmas vuosi EK:n Yrittäjävaltuuskunnassa on tehnyt näkyväksi yrittäjyyden eri puolia.

– Olen todella ylpeä suomalaisesta yrittäjyydestä ja omistajuudesta. On ollut hienoa nähdä, millaisella intohimolla ja vankalla osaamisella yrittäjät luotsaavat yrityksiään.

Sattuman kauppa

Yrittäjäksi Mäkinen päätyi oikeastaan sattumalta. Hän työskenteli entisen Lomaliiton aikoihin hotelli Keurusselän johtajana, kun Kauko Sorjasen säätiö pyysi häntä apuun ja Mäntän Klubin vetäjäksi. Sittemmin Mäkinen on laajentanut toimintaansa uudella toimipisteellä joka vuosi.

– On hienoa, että Suomessa on tunnistettu yrittäjyyden merkitys kansantaloudelle ja yrittäjyyteen myös kannustetaan. Konkreettiset yrittäjyyttä edistävät toimenpiteet sen sijaan puuttuvat. Oma toimialani painii koko ajan kannattavuuden kanssa. Yrittäjät joutuvat tosissaan miettimään, miten investoida ja työllistää tuottavammin.

Majoitus- ja ravintola-ala onkin suhdanteista, sesongeista ja säätilastakin riippuvainen. Kustannukset nousevat koko ajan, mutta niitä ei voi pistää hintoihin. Se johtaa kannattavuuden pienemiseen.

– Toivoisi päättäjien oikeastikin tukevan yrittäjyyttä pelkkien kauniiden sanojen sijaan. Tämän vuoksi EK:n Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma on niin merkityksellinen. Se nostaa esiin yritysten menestykseen vaikuttavia puolia ja toisaalta sen, miksi yrittäjyys on niin tärkeää.

Säätelynpurkutalkoot jäissä

Erityisesti Mäkistä harmittaa hänen omaa toimialaansa rasittava loppumaton sääntely ja hallinnollinen taakka. Hän ihmettelee, miettivätkö lainsäätäjät ollenkaan, mitä erilaiset uudenlaiset säädökset vaikuttavat käytännössä yrittäjän elämään.

– Sääntelyn piti keventyä, mutta uutta normia pukkaa koko ajan. Vastuullisesti ja läpinäkyvästi toimivat yrittäjät ovat jaksamisen ja kannattavuuden äärirajoilla. Pienyrittäjällä ei ole varaa palkata erillistä henkilöä pyörittämään tätä koneistoa. Yrittäjä tekee hommia kädet savessa muutenkin.

Iris Mäkinen painottaakin, kuinka tärkeää on osaavan ja innostuneen henkilöstön löytäminen.

– Minun yrityksessäni henkilökunnalle on annettu vastuuta. He tietävät, missä mennään taloudellisessakin mielessä. Keskustelen heidän kansaan hyvin usein yrityksen asioista ja siitä, miten milloinkin kannattaa edetä. Hyvän henkilökunnan ansiosta pystyn olemaan mukana EK:nkin toiminnassa, Mäkinen sanoo.

Muuttotappiopaikkakunnalla toimiva Mäkinen nostaa esiin hyvän henkilökunnan lisäksi myös toisen menestyksen reseptin: verkostoitumisen ja yhteistyön oman ja muiden toimialojen yrittäjien kanssa.

– On ajateltava uudella tavalla, avoimesti ja luovasti, unohdettava nurkkakuntaisuus. Uusia ansaintamalleja löytyy digitalisaationkin myötä. On elettävä tässä hetkessä ja kehityksen mukana. Turha siis parjata uudentyyppisiä toimijoita. Sen sijaan meidän on hypättävä kehityksen kelkkaan, Iris Mäkinen sanoo.

Kolme tärppiä Iriksestä

Mitä harrastat? Liikuntaa monipuolisesti sekä matkailua. Tykkään ylipäätään nauttia elämästä. Ruoka ja viinit ovat lähellä sydäntä.

Mitä sinusta ei tiedetä? Harrastin nuorena uimahyppyjä. Muuten olen niin läpinäkyvä, että minua voi lukea kuin avointa kirjaa. Olen ollut onnekas ja onnistunut luomaan sellaisen ympäristön, että mattoakaan ei ole avoimuuden vuoksi vedetty jalkojen alla.

Neuvosi uudelle yrittäjälle? Ole intohimoinen, luota omaan tekemiseesi ja intuitioon. Älä silti ole tyhmänrohkea, vaan myös analyyttinen.