EU:n ja Kiinan huippukokous askel oikeaan suuntaan

12.04.2019

Haastavista neuvotteluista huolimatta EU ja Kiina onnistuivat pääsemään 9.4. sopuun yhteisestä julkilausumasta. Osapuolet sopivat aiempaa konkreettisemmasta tavoitteesta investointisopimusneuvottelujen aikataulun osalta sekä sitoutuivat tehostamaan WTO:n valtiontukisääntöjen uudistamisesta käytäviä neuvotteluja.

EU:n jämäkämpi linja näyttää tuottaneen edistystä – ainakin retoriikan tasolla – mutta puheenjohtaja Tuskin mainitsemasta läpimurrosta tuskin on kyse. Jos Kiinan viime vuosien avautumis- ja reformipolitiikka on opettanut EU:lle yhden asian, niin loppukädessä käytännön toimet ratkaisevat.

Odotukset eivät olleet korkealla 21. EU-Kiina-huippukokouksen alla, kun puheenjohtaja Tusk kehotti jäsenmaita vetämään tukensa yhteiseltä julkilausumalta. Kiina ei ole ollut Tuskin mukaan valmis tekemään riittävää yhteistyötä EU:lle tärkeiden huolien ratkaisemiseksi. Vaikeiden neuvottelujen tuloksena päästiin kuitenkin lopulta sopuun yhteisistä kirjauksista.

Keskiössä valtiontukisäännöt ja investointisopimus

Huippukokouksen tärkein anti oli Kiinan sitoutuminen kansainvälisten valtiontukisääntöjen uudistamisesta käytävien neuvottelujen tehostamiseen. Keskusteluja on määrä rakentaa viime vuoden huippukokouksen jälkeen perustetun WTO:n uudistamiseen keskittyvän työryhmän pohjalle.

Toinen positiivinen signaali saatiin investointisopimusneuvotteluihin liittyen. Vuodesta 2013 käynnissä olevia neuvotteluja on leimannut niiden hitaus ja kunnianhimon puute. Tässä suhteessa asetettu tavoite neuvottelujen päättämisestä vuoteen 2020 mennessä on tervetullut. Sopimus ei ole kuitenkaan itseisarvo, vaan kunnianhimon tason pitää olla riittävä. Tältä osin julkilausumaan tehdyt kirjaukset merkittävästä markkinoillepääsyn parantamisesta, syrjivien vaatimusten ja käytäntöjen poistamisesta sekä riittävästä investointisuojasta ovat toteutuessaan askeleita oikeaan suuntaan. Osapuolet sopivat lisäksi sitoutuvansa maantieteellisistä merkinnöistä käytävien neuvottelujen päättämiseen vuoden loppuun mennessä.

 Käytännön toimet ratkaisevat

Huippukokoukseen loi oman paineensa USA:n ja Kiinan välisten neuvottelujen lisäksi myös komission Kiina-suhteita koskeva strateginen katsaus. Komissio esitti viime kuussa kymmenen toimenpidettä, joiden avulla EU pyrkii vahvistamaan kilpailukykyään, edistämään tasapuolisuutta sekä puuttumaan markkinavääristymiin. Käsitys haasteiden ja mahdollisuuksien välisen tasapainon muutoksesta näyttäytyi EU:na, joka on edelleen rakentava, mutta aiempaa suorapuheisempi; lupausten tueksi vaaditaan nyt entistä hanakammin konkreettisia toimia.

USA:n kanssa käytävien neuvottelujen parissa painiva Kiina pyrki vakuuttamaan, että se on valmis tulemaan vastaan EU:lle tärkeissä teemoissa. Todellinen halu etenemiseen punnitaan kuitenkin käytännön toimien kautta. Lisätietoa Kiinan valmiudesta avata markkinoitaan investoinneille saadaan mahdollisesti kesäkuussa, kun sen on määrä julkistaa päivitetty versio niin kutsutusta negatiivilistastaan, joka määrittelee mitkä sektorit on suljettu ulkomaisilta investoinneilta.