BKT:n pudotus lisää hallituksen säästöpaineita

14.08.2015

Tänään julkistetut toisen neljänneksen BKT-luvut osoittavat, että suhdannetilanne Suomessa ei vielä ole paranemassa. Kesäkuussa työpäiväkorjattu BKT putosi melkein prosentin vuoden takaisesta.

Eniten alkuvuoden laskuun on vaikuttanut heikosta viennistä kärsivä teollisuustuotanto. Kuluttajien odotuksia ja yksityistä kulutusta on puolestaan vaimentanut työttömyyden lisääntyminen.

Talousnäkyminen heikentyminen kasvattaa muutenkin kriisirajoilla keikkuvaa julkisen sektorin alijäämää. Tämä lisää hallituksen painetta lisätä säästöjä, koska jo viime vuonna julkisyhteisöjen alijäämä ylitti EU:n 3 prosentin viitearvon.

Tänä vuonna vajeen ennakoitiin pysyvän ennallaan, mutta jo ensi vuonna sen ennustettiin niukasti painuvan viitearvon paremmalle puolelle.

Tutustu tarkemmin 2. neljänneksen BKT-lukuihin.