EK:n Jyri Häkämies: Kaupungistuminen luo talouskasvua

23.03.2017

Kaupungistumiskehitys luo talouskasvua, jota Suomessa tarvitaan. Lähitulevaisuudessa tehdään myös valintoja päästöongelman ratkaisemiseksi.

– Joukkoliikenne, älykkäät ratkaisut, uusiutuvan energian käyttö ja kiertotalous kytkeytyvät kaupungistumiskehitykseen. Myös ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ratkaistaan kaupungeissa. Tämä on muistettava, kun hallitus suuntaa uusia tutkimus- ja kehityspanostuksia, painottaa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies EK:n kaupungistumisseminaarissa.

Tutkimukset osoittavat, että kaupunkien kasvu ja tiivistyminen kiihdyttää talouskasvua. Vetovoimaiset kaupungit ovat alustoja uusille innovaatioille ja vetävät puoleensa osaajia.

– On tärkeää kehittää Helsingistä metropoli, joka kilpailee eurooppalaisessa sarjassa. Näin kilpailemme kansainvälisistä yrityksistä, osaajista sekä matkailijoista tai vaikkapa tieteen saralla, arvioi Häkämies

Samaan aikaan on kuitenkin huolehdittava, ettei maaseutua ja kaupunkeja tai pääkaupunkiseutua ja maakuntia aseteta vastakkain.

-Tarvitsemme niin kaupunkeja kuin maaseutua. Elinkeinoelämän vetureita tarvitaan joka maakuntaan. Eri alueilla on omat vahvuutensa esimerkiksi maataloudessa ja luonnonvarojen tuotannossa. Näistä vahvuuksista on myös pidettävä kiinni.

Suomessa kaupungistumiskehitys jatkuu vahvana ja hyvällä kaavoituksella luodaan jatkossakin edellytyksiä rakentamiselle. Esimerkiksi kehärata, länsimetro, raide-jokeri ja Tampereen raitiovaunu ovat mahdollistaneet myönteisen kaupungistumiskehityksen.