Ennakkoarvioita Pariisista: syntyykö aito, kattava ilmastosopimus?

Jo noin 170 maata on antanut päästövähennyslupauksensa. Niiden sisältö kuitenkin vaihtelee. Listasimme parametrit, joiden suhteen maiden ilmastotavoitteet eroavat.

Aidolle, maailmanlaajuiselle päästövähennyssopimukselle voidaan asettaa kaksi kriteeriä: maantieteellinen kattavuus sekä maakohtaisten tavoitteiden kunnianhimo, selventää EK:n johtava asiantuntija ja YK:n ilmastokokousten moninkertainen osallistuja Mikael Ohlström.

Maantieteellinen kattavuus hyvä

Noin 170 maata on antanut Pariisin neuvotteluita varten päästövähennyslupauksen (intended national determined contribution, INDC). Nämä maat kattavat yli 90 prosenttia globaalipäästöistä. Mukana ovat EU:n lisäksi mm. Kiina, USA, Kanada, Venäjä, Japani ja Australia. Maantieteellisen kattavuuden osalta tilanne on Mikael Ohlströmin mukaan yllättävänkin hyvä. EU:ssa on pidetty kansainvälisen ilmastosopimuksen kriteerinä sitä, että mukana olisi vähintään 80 prosenttia maailman päästöistä.

EU:n ilmastotavoitteet erittäin kunnianhimoisia

Mikael Ohlströmin mukaan haasteena on se, että näiden 165 maan ilmastotavoitteet eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

– YK on antanut jäsenmailleen vapaat kädet itse määritellä omien ilmastolupaustensa sisältö ja siksi ne vaihtelevat monen parametrin suhteen. Tavoiteprosentin ohella eroavat tavoite- ja vertailuvuodet. Lisäksi osalla tavoite on absoluuttinen, osalla taas suhteutettu BKT:hen. Joidenkin ilmastositoumus on vain ohjeellinen tai se on ilmaistu toimenpidelistan muodossa. Lisäksi suuri osa kehitysmaiden sitoumuksista on ehdollisia merkittävällekin ilmastorahoitukselle teollisuusmaista.

EU on asettanut omaksi ilmastotavoitteekseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä absoluuttisesti vähintään 40 % vuoteen 2030 mennessä (vertailuvuotena vuoden 1990 päästötaso). Tavoite on erittäin kunnianhimoinen:

• Sitovuus: EU:n tavoite on laillisesti sitova eli se jyvitetään jäsenmaille niitä sitoviksi velvoitteiksi. Euroopan ulkopuolella monien maiden tavoitteet ovat ohjeellisia ja kehitysmaiden tapauksessa yleensä myös ehdollisia esimerkiksi saatavan ilmastorahoituksen, teknologisen tuen yms. suhteen.
• Vähennysprosentti: Muiden maiden päästövähennysprosentit ovat pääsääntöisesti EU:n 40 %:a pienempiä. Esimerkiksi Yhdysvallat on asettanut vähennysprosentiksi 26–28 (vertailuvuosi 2005). Sen tavoitevuosi on tosin 2025, kun EU tähtää vuoteen 2030, mikä hieman tasaa kunnianhimon tasoja. Kiinan aikomus on kääntää päästöt laskuun vuoteen 2030 mennessä (päästöintensiteetin pienentäminen 60–65 % v. 2005 verrattuna), siihen saakka päästöjen arvioidaan/sallitaan siis absoluuttisesti kasvavan.
• Vertailuvuosi: EU:n 40 % vähennys on erityisen tiukka, koska sen vertailuvuotena on 1990. Useimpien muiden maiden sitoumuksissa vertailuvuosi on paljon myöhäisempi (2005 / 2010 / 2013), jolloin päästöt ovat näissä maissa yleensä olleet suurempia kuin vuonna 1990. Pariisia varten annettujen tähänastisten ilmastositoumusten kunnianhimo ei tutkijoiden mukaan riitä rajoittaman lämpötilan nousua alle YK:n tavoitteleman 2 Celsius-asteen. Arvio tähänastisten ilmastositoumusten vaikutuksesta on +2,7 astetta vuosisadan loppuun mennessä.

Mikael Ohlströmin mukaan olisi tärkeää, että ainakin suuret päästömaat vielä kiristäisivät tavoitteitaan:
– Ilmakehä on yhteinen ja siksi kaikkien maanosien päästötoimet ovat välttämättömiä. Tasapuolisten ilmastovelvoitteiden tuloksena myös yritykset saisivat tasapuoliset kilpailuedellytykset, kun niille koituisi samankaltaiset ”ilmastokustannukset” sijaintimaasta ja maanosasta riippumatta. Päästöt vähenisivät aidosti eivätkä vain siirtyisi ns. hiilivuotona maasta toiseen.