EU–Meksiko-kauppasopimus päivittyy ja avaa uusia markkinamahdollisuuksia
EU tiivistää kauppasuhteita Latinalaisen Amerikan toiseksi suurimman markkinan kanssa. Kauppasopimuksen päivitys tarkoittaa, että EU:n ja Meksikon kaupasta katoavat loputkin tullit. Sääntelyä lähennetään ja julkisten hankintojen markkinat avautuvat. Myös pk-yritysten tarpeita on kuultu. Tavoitteena on saada muutokset voimaan jo syksyllä 2026.
Aktiivinen eurooppalainen kauppapolitiikka jatkuu. EU ja Meksiko päivittävät vuonna 2000 voimaan tulleen sopimuksen tukemaan kauppasuhteiden tiivistämistä ja kansainvälisten kaupan uusia tarpeita:
- Jatkossa EU:n ja Meksikon kaupassa ei ole lähes ollenkaan tulleja. Erityisesti maatalous- ja elintarviketuotteiden markkinoillepääsy paranee selvästi. Teollisuustuotteiden osalta muutos on vähäisempi, sillä nollatullit oli saatu voimaan jo vanhan sopimuksen kautta.
- Sääntelyä lähennetään ja päällekkäistä testausta ja sertifiointia vähennetään. Meksiko ottaa käyttöön kansainvälisiä standardeja. Yhteistyö helpottaa esimerkiksi koneiden ja laitteiden, lääkinnällisten laitteiden, lääkkeiden ja autojen pääsyä Meksikon markkinoille. Vastavuoroista hyväksyntää lisätään testauksessa ja sertifioinnissa, suojatasoista tinkimättä.
- Meksikon julkiset hankinnat avautuvat. EU-yritysten pääsy Meksikon julkisiin hankintoihin laajenee merkittävästi niin toimialojen kuin hallinnon tasojen osalta.
- Erityisenä huomion kohteena pk-yritykset. Sopimuspäivitys sisältää runsaasti käytännön helpotuksia, jotka madaltavat pk-yritysten kynnystä toimia Meksikon markkinoilla.
Meksiko on varteenotettava mahdollisuus Suomelle
Tällä hetkellä noin 350 suomalaisyritystä tekee vientiä Meksikoon. Paikan päällä Meksikossa noin 40 yrityksellä on pysyvä läsnäolo. Lähivuosina lukumäärät toivottavasti kasvavat, sanoo EK:n kauppapolitiikan asiantuntija Heli Siikaluoma:
”Suomalaisyritysten kannattaa tarttua kasvumahdollisuuteen. Ensinnäkin Meksiko on itsessään valtava markkina – kyseessä on Latinalaisen Amerikan toiseksi suurin talous, jossa on 130 miljoonaa kuluttajaa. Toisekseen se on erinomainen hubi Pohjois-Amerikkaan ja muualle Latinalaiseen Amerikkaan tähtääville yrityksille”.
Siikaluoman mukaan Meksikossa on kysyntää muun muassa suomalaisille puhtaan siirtymän ratkaisuille, teknologiateollisuudelle sekä turvallisuuden ja puolustuksen ratkaisuille.
Kauppasuhteita koskeva osuus EU-Meksiko-sopimuksesta voi tulla voimaan jo syksyllä 2026. Lopullisen sinetin sopimuspäivitys saa, kun jäsenmaiden parlamentit ovat hyväksyneet sen.