Uusia uhkapilviä Euroopan taloustaivaalla

20.10.2015

Pakolaistilanne, päästöskandaali ja Kiinan tulevaisuus lisäävät epävarmuutta Euroopassa.

Levoton maailmantilanne ja kasvavat pakolaisvirrat voivat vähentää luottamusta Euroopassa. Lisäksi teollisuuden luottamus kärsinee Saksassa esille tulleesta autojen päästöskandaalista. Vaikutus voi tuntua Euroopassakin, koska kasvu on ollut vahvasti Saksan varassa. Syyskuun suhdannekyselyyn paljastus ei ehtinyt juuri vaikuttaa, mutta jonkinlaista laskua voi odottaa ainakin Saksan teollisuuden luottamusindikaattoriin.

USA:n kasvu on kotimarkkinoilla, teollisuus hiipuu

USA:n kasvu kohosi kesällä entiselle tasolleen ja kuluttajien luottamuskin näyttää palautuvan kesän epävarmuudesta. Teollisuuden kehitystä peilaava ostopäälliköiden indeksi ennakoi sen sijaan jo lähes laskua.

Kiinan reaalitalouden kehitys askarruttaa.

Kiinan reaalisen talouden kehitystä seurataan nyt tarkasti. Vähentynyt ulkomaankauppa ja alentunut inflaatio enteilevät ehkä bkt:n kasvunkin hiipumista. Shanghain pörssi on viime viikkoina osin toipunut kesän 40 % pudotuksesta, joka pelästytti sijoittajia ympäri maailmaa. Epävarmassakin tilanteessa maassa kuitenkin uudistetaan rakenteita.

Kotimaassa on kaikki epäselvää

Kotimaan taloudessa epämääräinen suhdannetilanne jatkuu. Viennissä ja teollisuustuotannossa on siellä täällä jotain myönteistä, mutta suhdannekyselytkään eivät lupaa yleistä hyvää. Kotimarkkinoilla on tähän saakka säilynyt vaatimaton kasvu, joka pitää talouden juuri ja juuri pinnan yläpuolella. Ennusteissa on moneen otteeseen satsattu väärään hevoseen. Vaihtuuko marssijärjestys ja saadaanko viennistä vihdoin vetoapua talouden kasvuun?