Nuorille töitä -kiertue herätti kiinnostusta Oulussa ja Turussa

09.04.2015

EK haluaa herätellä kampanjallaan yritykset tarjoamaan töitä nuorille: kesätöitä, harjoittelupaikkoja, oppisopimuksia…

EK:n hallituksen jäsenet Veli-Matti Mattila ja Antti Herlin jalkautuivat ensimmäisinä pääsiäisen jälkeen startanneelle Nuorille töitä -maakuntakiertueelle. Keskiviikkona 8.4. Oulussa tulijoita oli tervehtimässä Elisa Oyj:n toimitusjohtaja Mattila, Turussa KONE Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Herlin.

Nuorten työllistymisestä keskusteltiin kannustavassa hengessä: työtä vailla olevien nuorten saaminen kiinni työn syrjään on elinkeinoelämälle tärkeä tavoite.

Hyödynnetäänkö nuorten osaamista?

EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhdan lanseeraama haaste ”Palkkaa nuori – pelastetaan Suomi” otettiin hyvin vastaan Oulussa.

Veli-Matti Mattila kertoi puheenvuorossaan oman uransa alkutaipaleesta kaupan lähettinä, sanomalehti Kalevan päätoimittaja Kyösti Karvonen puolestaan kokemuksistaan istuttamassa metsää.

– Nuoret tuovat työpaikoille uutta ajattelua ja osaamista, joita pitäisi osata myös hyödyntää, Mattila sanoi.

Ovensa kouluille avaava yritys tavoittaa tulevaisuuden tekijät

Oulussa sijaitseva Kymppi-Eristys tekee mallikasta yhteistyötä oppilaitosten kanssa kaikilla asteilla. Siitä hyötyvät kaikki osapuolet. Peruskoulujen TET-jaksot ja luokkien vierailut yrityksessä opinto-ohjaajan kanssa luovat hyvää perustaa.

– Vierailujen lisäksi harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen sekä opinnäytetöiden tarjoaminen toisen asteen opiskelijoille on osoittautunut mainioksi tavaksi tavoittaa aktiivisia nuoria. Se on väylä pysyvämpäänkin työhön yrityksessämme, toimitusjohtaja Johanna Koskelainen ja henkilöstöpäällikkö Hanna-Mari Kiviniemi kertoivat.

Keskustelussa nousi esille muun muassa, miten yritykset ja julkinen sektori voisivat kehittää yhdessä monityönantajamalleja nuorten saamiseksi töihin. EK:n esittämä matalamman kynnyksen 3+6 -oppisopimusmalli sai kannatusta.

– Voisiko Oulu toimia nuorten eri työllistämismallien pilottimaakuntana? Miten nuorisotakuu saataisiin aidosti toimimaan, päätoimittaja Karvonen kyseli.

Nuorten työllistämiskampanja oli esillä myös Turussa järjestetyssä tilaisuudessa. Antti Herlin muisteli omaa ensimmäistä duuniaan:

– Se oli heinäntekoa kotitilalla.

Kiertue jatkuu eri puolilla Suomea

Yhdessä kauppakamarien kanssa järjestettävä maakuntakierros jatkuu ensi viikolla ja EK:n hallituksen jäseniä on mahdollista tavata tilaisuuksissa.

Maanantaina 13.4. Lahdessa vierailee SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä ja Savonlinnassa OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta puolestaan matkustaa Vaasaan ja Seinäjoelle tiistaina 14.4. Samana päivänä Oras Oy:n Jari Paasikivi on Porissa ja Raumalla.

Lappset Groupin hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo kertoo omista kokemuksistaan Rovaniemellä 15.4. ja YIT:n varatoimitusjohtaja Tero Kiviniemi Lappeenrannassa 17.4.

Ota sinäkin haaste vastaan osoitteessa www.nuorilletoita.fi
Voit seurata kampanjaa myös Facebookissa ja Twitterissä. Katso myös Alahuhdan kampanjavideo