Päästöjen hinnoittelu Pariisin neuvottelupöytiin
Hiilipäästöjen hinnoittelu on olennainen osa globaalia ilmastoratkaisua, sillä sen avulla päästövähennyslupaukset saadaan toteutettua. Päästökauppa on kustannustehokas keino saada hiili hinnoiteltua kysynnän ja tarjonnan mukaan.
Pariisin ilmastoneuvotteluiden tavoitteena tulee olla kaikkia maita oikeudellisesti ja mahdollisimman tasapuolisesti sitova ja päästöjä kunnianhimoisesti vähentävä sopimus.
Kun ilmastositoumukset on saatu tehtyä, tarvitaan mekanismeja niiden toteuttamiseksi. Tästä syystä elinkeinoelämä on halunnut nostaa hiilen hinnoittelun Pariisin ilmastokokouksen agendalle.
Päästöjen aiheuttajalle lasku
Hiilidioksidipäästöjen hinnoittelulla tarkoitetaan sitä, että päästöjen aiheuttaja (yksittäinen kuluttaja tai yritys) maksaa hiilidioksidipäästöstä hinnan. Tämä kannustaa tekemään päästövähennyksiä esimerkiksi tehostamalla energian käyttöä tai lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä.
EK:n asiantuntijan Kati Ruohomäen mukaan hiilen hinnoittelu tapahtuisi ideaalitilanteessa globaalisti:
–On tärkeää, että yrityksille kohdistuisivat samankaltaiset ”ilmastokustannukset” sijaintimaasta ja maanosasta riippumatta. Tämä vähentäisi hiilivuodon riskiä eli tuotannon ja päästöjen siirtymistä alempien ilmastokustannusten maihin. Maailmanlaajuisella hiilimarkkinalla päästövähennystoimet myös ohjautuisivat sinne, missä ne ovat edullisimmin toteutettavissa.
Kaksi yleisintä käytännön toteutustapaa – hiilivero ja päästökauppa
Maailmalla on kehitetty hiilidioksidipäästöille erilaisia hinnoittelujärjestelmiä, joista yleisimmät ovat Ruohomäen mukaan hiilidioksidiverotus ja päästökauppa. Maailmanpankin mukaan tällä hetkellä on käytössä 40 kansallista ja 20 alueellista hiiliveroa tai päästökauppaa, jotka kattavat 12 % maailman päästöistä.
Hiilidioksidiverotus on käytössä muun muassa Pohjoismaissa, eräissä Euroopan maissa ja Japanissa. Suomessa hiilidioksidiverotus otettiin käyttöön ilmeisesti ensimmäisenä maail-massa vuonna 1990.
Päästökauppa puolestaan on käytössä mm. EU:ssa (mukaan lukien Suomi), Kaliforniassa ja Etelä-Koreassa. Kiina on ilmoittanut aloittavansa koko maan laajuisen päästökaupan vuonna 2017. Tällä hetkellä siellä on menossa seitsemän aluetason kokeilujaksoa.
Ruohomäen näkemyksen mukaan uusien päästökauppajärjestelmien perustamisen lisäksi nykyisiä päästökauppa-alueita voisi yhdistää laajemmiksi kokonaisuuksiksi.
–Haasteena on kuitenkin se, että järjestelmät eivät loksahda kovin helposti yhteen, koska kukin niistä on rakennettu kyseisen talousalueen olosuhteisiin. Yhteisten järjestelmien hallinnasta voi olla vaikea päästä yksimielisyyteen, kun kyseessä on talouteen oleellisesti vaikuttavat energiantuotanto ja teollisuus.
Tätä vaikeutta kuvaa se, että esimerkiksi EU ja Sveitsi ovat jo pitkään neuvotelleen päästökauppojensa yhdistämisestä ilman, että ratkaisuun olisi päästy.
Pariisissa olisi Ruohomäen mukaan tärkeää aikaansaada sopimusteksti, jossa mainitaan hiilipäästöjen hinnoittelu sekä hiilimarkkina, joka yhdistäisi maita ja talousalueita. Bonnin luonnoksessa tähän oli jo lupaavia viitteitä.
Seuraa Pariisin neuvotteluiden tilannetietoa EK:n teemasivustoilta ja tutustu Pariisi-tietopakettiin (muistio, pdf).
