Palacen taloa viilennetään pian kaukojäähdytyksellä

10.05.2016

Eteläranta kympissä otetaan loikka ympäristön puolesta, kun tiloja aletaan viilentää kaukojäähdytyksellä. Hiilijalanjälkeä pienentävä ratkaisu toimii myös näyteikkunana suomalaiselle huippuosaamiselle.

Ohikulkijalta ei ole voinut jäädä huomaamatta, että julkisivuremontti Palacen talossa on päässyt täyteen vauhtiin. Paitsi seinät ja ikkunat, rakennuksessa uusitaan myös muun muassa raitisilmakanava.

Julkisivuremontti käynnistyi Eteläisen Makasiinikadun puolelta.

Toukokuun aikana tilojen viilentämisessä otetaan käyttöön ympäristöystävällinen kaukojäähdytys, jonka liittymätyöt saatiin valmiiksi huhtikuussa. Jäähdytyksen tuottaa Helen Oy.

Tähän saakka Palacen jäähdytys on tuotettu kiinteistön omilla lauhduttimilla, jotka ovat katolla sijaitsevia valtavia ”jääkaappeja”.

– Niiden käyttöikä on lähenemässä loppua ja ne olisi pitänyt uusia joka tapauksessa. Sen vuoksi nyt oli hyvä hetki siirtyä kaukojäähdytykseen, kiinteistön omistavan Teollisuuskeskus Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Järvensivu perustelee.

Julkisivuremontissa talon raitisilmakanava käännetään katolle päin, kun se nykyisellään johtaa Pohjoiselle Makasiinikadulle ulottuvalle huoltopihalle.

– Vanhat lauhduttimet puretaan pois, mikä vähentää melua ja siistii myös rakennuksen kattosiluettia. Kaukojäähdytys on vaivatonta ja käyttövarmaa, Kimmo Järvensivu sanoo.

Hiilijalanjälki pienemmäksi, parempaa energiatehokkuutta

Isossa kuvassa kaukojäähdytyksessä on paljon järkeä ympäristön kannalta: ympäristön kuormitus ja hiilijalanjälki pienenevät huomattavasti.

Kaukojäähdytysjärjestelmä on erittäin energia- ja resurssitehokas, sillä se kytkeytyy yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon. Helen siirtää putkia pitkin kylmän veden jäähdyttämään kiinteistöjen ilmastointia. Palaavan veden lämpö otetaan talteen, vesi jäähdytetään uudelleen ja lähetetään taas viilentämään kiinteistöjä.

Järjestelmä kerää talteen kiinteistöihin syntyneen lämmön ja jatkojalostaa sen kaukolämmöksi. Näin päästään erittäin korkeisiin kokonaishyötysuhteisiin ja voimalaitoksissa käytettävää polttoainetta säästyy verrattuna siihen, että kaikki energia – sähkö, lämpö ja jäähdytys – tuotettaisiin erillisesti.

Lisäksi kaukojäähdytyksen tuotanto tasoittaa talvi- ja kesäajan vaihtelua ja mahdollistaa energiatehokkaan yhteistuotannon myös kesäaikana.

EK sitoutuu uusiin kestävän kehityksen toimiin

EK on mukana Kestävän kehityksen toimikunnan yhteiskuntasitoumus-kampanjassa ja antanut siten oman toimeenpanositoumuksensa. Se valmisteltiin yhdessä Teknologiateollisuuden, Palvelualojen työnantajat PALTAn ja Kaupan liiton kanssa.

Sitoumus käsittää toimia, jotka lisäävät kiinteistön energiatehokkuutta, vähentävät hiilidioksidipäästöjä sekä parantavat toimistotyöskentelyn ympäristövaikutuksia ja henkilöstön hyvinvointia.

Teollisuuskeskus-kiinteistössä keskeisenä tavoitteena on lisätä energiatehokkuutta sekä yritysten cleantech-ratkaisujen hyödyntämistä.

– Kaukojäähdytyksen käyttöönotto pienentää hiilijalanjälkeämme ja toimii näyteikkunana suomalaiselle huippuosaamiselle, asiantuntija Tuuli Mäkelä kehaisee.

– Viemällä tätä ja muuta cleantech-osaamistamme muunkin maailman käyttöön pystymme puolestamme kasvattamaan positiivista hiilikädenjälkeämme eli vähentämään päästöjä maailmanlaajuisesti.

Lue lisää: EK:n blogisarja energia- ja ilmastotavoitteista  

Mikä Palacen talo?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Eteläranta kymppi, Palacen talo, työnantajalinnake, teollisuuspalatsi… Virallisesti talon nimi on Teollisuuskeskus.

Arkkitehti Viljo Rewellin suunnittelema funktionalistinen rakennus muistuttaa mereltä katsottuna valtamerilaivaa. Se valmistui vuonna 1952 eli samana kesänä kuin Helsingissä järjestettiin olympialaiset.

Talolla on maineikas historia: Palacen hotellissa ja ravintoloissa on tavattu kuninkaallisia, presidenttejä, filmitähtiä ja huippujohtajia. Katon saunakabinetissa on hoidettu suhteita ja toimistokerrosten kokoussaleissa työehtosopimuksia.

Tänä päivänä talo toimii suomalaisen elinkeinoelämän päänäyttämönä. Se tarjoaa tilat Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n lisäksi mm. Teknologiateollisuudelle, Kaupan liitolle, Kemianteollisuudelle, Palvelualojen Työnantajille ja Sivistystyönantajille.

Viidentoista viime vuoden aikana Palacea on uudistettu määrätietoisesti. Skanska on pääurakoinut liki 16 000 neliömetriä moderneiksi toimisto- ja neuvottelutiloiksi. Lisäksi korjausrakentamista on tehty kerros kerrokselta kiinteistössä toimiville työnantajaliitoille.