Rohkeasti Venäjälle kasvua hakemaan

04.09.2013

”Suomalaisten pitää mennä Venäjän markkinoille rohkeasti ja tehdä siellä bisnestä. Se on hyvä markkina meille, patistaa EK:n puheenjohtaja,” vuorineuvos Ilpo Kokkila suomalaisia yrityksiä.

Kokkila osallistui tiistaina 3.9. EK:ssa järjestettyyn Business Team for Russia -avajaisiin. Paikalla oli kaksi sataa idänkaupan asiantuntijaa.

Kokkila on Suomalais-Venäläisen kauppakamarin puheenjohtajana ja SRV Yhtiöiden perustajana ja pitkäaikaisena johtajana nähnyt läheltä, miten tarpeellista oli koota Suomessa idänkaupan palvelujen tarjoajien voimavarat yhteen ja näin panostaa täysillä Venäjän kaupan kasvattamiseen.

Uuteen yhteenliittymään on koottu Suomalais-Venäläisen kauppakamarin, East Officen ja EK:n Venäjä-toiminnot saman katon alle. Toimisto sijaitsee Eteläranta kympissä.

Päivä oli erikoinen Suomen taloushistorialle. Avajaisissa korostettiin erityisesti kasvun hakemista Venäjältä. Viesti muuttui aivan konkreettiseksi, koska avajaiset sattuivat samalle päivälle kun Nokian myynti Microsoftille uutisoitiin.

”Muutos ja myllerrys ovat tämän päivän sana. Mutta maantiede ei muutu ja siksi Suomen mahdollisuudet Venäjän talouden kehittyessä ovat erinomaiset,” muistutti EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

Business Team for Russia -yhteenliittymän hallituksen puheenjohtaja Esko Aho sanoi yhteistyössä olevan paljon uudenlaista potentiaalia.

”Suomessa ei ole liikaa suhteellisia kilpailukykytekijöitä, mutta yksi niistä on Venäjä. Suomi voisi saada paljon nykyistä enemmän kasvua Venäjän investoinneista ja kulutustavaramarkkinoilta. Tämän organisaation tehtävänä on luoda mahdollisuuksia.”

SVKK:n toimitusjohtaja Mirja Tiri lupasi aivan konkreettista apua yrityksille. Vaatikaa laatua, vaatikaa palveluja, Tiri rohkaisi.