Taina Susiluoto: Nuoria tarvitaan koronakesänä maatilojen kausitöissä!

15.04.2020

Korona murensi monen kesätyöhaaveet. Ennakkoluulottomille nuorille avautuu kuitenkin uusia mahdollisuuksia maatiloilla, joilla on huutava pula satokauden työntekijöistä. Tällainen koronakesän työkokemus voi olla arvostettu CV-merkintä myös myöhemmässä työnhaussa.

Koronakriisi näkyy kesätöissäkin: moni yritys joutuu pakon edessä perumaan jo sovittuja kesätyöpaikkoja tai ainakin lykkäämään rekrytointeja epävarmuuden jatkuessa. On valitettavasti selvää, että alkuperäinen 130 000 kesätyöpaikan tavoite ei näissä oloissa toteudu, sanoo EK:n osaamisesta ja digitalisaatiosta vastaava johtaja Taina Susiluoto.

Kaikki kesätyöt eivät Suomesta ole kuitenkaan lopu, Susiluoto lupaa. Siksi EK päivitti Vastuullinen kesäduuni -hankkeensa teeman:

”Ruuantuotannon alkupäässä – maatiloilla, marjatiloilla ja puutarhayrityksissä – on nyt huutava pula kausityöntekijöistä. Siksi kannustamme kaikkia Suomen nuoria: tarttukaa tähän mahdollisuuteen ja tulkaa mukaan pelastamaan vuoden 2020 satoa! Ja maaseudun yrittäjät: ottakaa nuoret avoimin mielin vastaan.”

EK:n haasteen taustalla on koronakriisin aiheuttama vakava työvoimapula maatiloilla:

”Normaalisti Suomeen on tullut satokauden ajaksi yli kymmenentuhatta ulkomaista työntekijää. Koronan takia valtaosa heistä ei nyt pääse Suomeen. Tästäkin syystä kausityöt ovat nyt Suomen huoltovarmuuden ytimessä. Näillä tehtävillä on merkitystä meidän elintarviketeollisuudelle, sillä raaka-aineista jalostetaan esimerkiksi jugurtteja, leipomotuotteita ja marinadeja.”

Positiivista on se, että koronakriisi on herättänyt ihmiset arvostamaan kotimaassa tuotettua ruokaa ja paikallista elintarviketeollisuutta. Nehän ovat Suomen huoltovarmuuden ytimessä, Susiluoto muistuttaa.

Satokauden kesätöitä osaavat arvostaa myös tulevat työnantajat uran myöhemmässä vaiheessa:

”Työnantajan näkökulmasta tällainen poikkeusolojen kausityö erottuu edukseen CV:ssä. Se kertoo rohkeasta asenteesta, toimeen tarttumisesta ja vastuunkannosta vaativana aikana. Myös monipuolinen osaaminen eri tehtävissä on eduksi. Sellaisille tekijöille löytyy varmasti kysyntää myös siinä vaiheessa, kun Suomessa päästään palaamaan normaalimpaan arkeen.”

Töitä Suomesta -sivusto tuo yhteen nuoret ja maaseudun yrittäjät

EK on yhdistänyt voimansa muiden kesätyötoimijoiden, maatilayritysten ja rekrytointiammattilaisten  kanssa, jotta nuoret saataisiin mukaan pelastamaan koronakesän satoa. Oikotie.fi/töitäsuomesta -verkko-osoite auttaa tuomaan nuoret ja maatilayrittäjät yhteen.

Luonnollisesti myös henkilöstöpalvelualan yritykset ovat hyödyllisiä välittäjiä – EK:n jäsenliitto HPL on hankkeessa mukana. Business Finlandin työpaikkasivusto Jobs in Finland puolestaan voisi auttaa tarjoamaan kausitöitä Suomessa oleville ulkomaisille opiskelijoille.

Yhteistyöllä ja oikealla asenteella nostamme Suomen taas jaloilleen. Sitä löytyy niin nuorista kuin yrityksistäkin, Susiluoto uskoo.