Tempoilevaa teollisuuspolitiikkaa

18.04.2013

-Verotuksen ja sääntelyn kokonaisuus pitää edelleen suuret metsäteollisuuden investoinnit poissa Suomesta, arvioi Metsäteollisuuden puheenjohtaja, Stora- Enson maajohtaja Juha Vanhainen tänään ilmestyneessä EK :n Prima -lehdessä.

– Yritysveron laskeminen, windfall–veron pienentäminen ja muut hallituksen toimet kilpailukykymme parantamiseksi eivät kompensoi riittävästi meille sälytettyä kustannustaakkaa, Vanhainen arvioi.

Rikkidirektiivin sekä energia- ja liikenneverotuksen muutosten vaikutukset metsäteollisuuden kilpailukykyyn ovat toimialan laskelmien mukaan kahden vuoden kuluttua noin 400 miljoonaa euroa, kun ne vielä vuonna 2009 olivat alle 200 miljoonaa euroa.

– Vaikka näkymät esimerkiksi kartongin kysynnän suhteen globaalisti ovat loistavat, investoinnit tuotantoon tehdään mieluummin muualle. Investointiympäristönä Suomi häviää edelleen esimerkiksi Ruotsille, Saksalle ja Puolalle.

Kemianteollisuuden varapuheenjohtaja ja Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen toteaa, että Suomen vientiteollisuuden keskeinen ongelma on työn tuottavuus.

– Jossain vaiheessa meidän on avattava työn yksikköhinnat ja katsottava, kuinka monta tuntia työtä suomalaiset vuositasolla tekevät.

– Tilanne, jossa meillä on työtehtävistä riippuen vapaata yli seitsemän viikkoa vuodessa ja kilpailijoillamme edullisten työvoimakustannusten maissa reilusti vähemmän, on kestämätön. Automaation avulla eroa on vaikea kuroa umpeen, Lappalainen huomauttaa.

Lue koko juttu Digi-Primasta