Työantaja voi vaikuttaa kotouttamisen onnistumiseen

04.12.2018

SOL on kiinteistöpalvelualalla toimiva perheyhtiö, joka on kasvanut perinteisestä siivousyhtiöstä monipalveluyhtiöksi. Yhtiössä työskentelee 80 eri kansallisuutta. Suomen lisäksi Sol toimii Baltian maissa, Venäjällä sekä Ruotsissa.

-Työllistämme noin 14 000 työntekijää, joista Suomessa on töissä arviolta 10 000 henkilöä. Kiinteistöpalvelualan luonteeseen kuuluu osa-aikaisuuden vallitsevuus eli noin puolet työntekijöistämme työskentelee osa-aikaisina. Esimerkiksi laivasiivous tapahtuu vain silloin kun ollaan satamassa. Työntekijöistämme monet ovat opiskelijoita, kertoo SOL:n henkilöstö- ja lakiasiain johtaja Timo Sairanen.

Sairasen mukaan maahanmuuttajien työllistämisessä suurin kynnys on lupaprosessi.

-Lupabyrokratia on turhan pitkä. Se kestää kuukausia, kun työntekijä tulee EU:n ulkopuolelta. Me haluamme yhtiönä, että tarveharkinta poistetaan, sanoo Sairanen.

Etelä-Suomessa tarveharkinnasta on jo luovuttu siivouksen suhteen, mutta tarve tälle olisi koko maassa.

Kotouttaminen on työhön perehdyttämistä ja kouluttamista

Lupapuolen hankaluuksien lisäksi maahanmuuttajat kohtaavat Suomeen muuttaessaan monenlaisia haasteita. Varsinkin pääkaupunkiseudulla on hankala asuntotilanne, joka osaltaan vaikuttaa työvoiman saatavuuteen.

-Me autamme ulkomaalaistaustaisia työntekijöitämme lupa-asioissa eli käytännössä esimiehet sekä toiset työntekijät auttavat käytännön jutuissa. Yhteinen kieli auttaa paljon, kertoo Sairanen.

Sol:lla on melkein 10 vuotta toiminut monikulttuurinen kehitysryhmä, jossa on eri maista kotoisin olevia työntekijöitä. Kehitysryhmä nostaa esiin yhtiössä ja yhteiskunnassa laajemminkin ilmeneviä ongelmia, joita pyritään yhdessä ratkaisemaan. Kehitysryhmä on lisäksi koonnut kalenterin, josta ilmenee eri uskontokuntien pyhät päivät.

-Meillä työskentelee tällä hetkellä 80 eri kansalaisuutta, jotka puhuvat 50 eri kieltä. Yhtiöllämme ei ole tarjota esitteitä ja opaskirjoja kaikilla näillä kielillä, mutta monikulttuurinen kehitysryhmämme on ollut apuna tässä prosessissa. Työhön ohjaaminen on tärkeässä roolissa myös kotouttamisessa. Meillä on hyvin vahva perehdyttämisohjelma suomeksi ja englanniksi. Meillä on vahva koulutusohjelma – yli kaksi prosenttia liikevaihdostamme menee koulutukseen. Voidaan sanoa, että olemme kehittämässä maahanmuuttajille SOL-koulutusohjelmaa. Siihen kuuluu asiakaspalvelua, siivouksen käytäntöä, työturvallisuutta sekä materiaalioppia, kertoo Sairanen.

Yhteisöllisyydellä on iso rooli kotouttamisessa. SOL:lla järjestetään usein työntekijöille palveluriihet, joissa vietetään iltaa ja syödään yhdessä. Verkostoituminen on tärkeää.

-Meillä on käynnissä SOL Future -ryhmä. Tilanne on tällä hetkellä se, että muutaman vuoden päästä noin puolet työntekijöistämme on maahanmuuttotaustaisia ja myös esimiestasolla maahanmuuttajataustaisten määrä kasvaa. SOL Kasvupolut -projektin tavoitteena on hyödyntää ulkomaalaistaustaisten osaamista talon sisällä entistä enemmän ja parantaa väyliä vastuullisempiin tehtäviin, kertoo Sairanen.

Teksti: Jenna Jauhiainen