Vastuullisuuden tekijät: Novita haluaa olla tekstiilialan pioneeri – vastuullisuus on sekä kilpailutekijä että keskeinen arvo
Käsityölangoistaan tunnettu Novita valmistaa valtaosan tuotteistaan omalla tehtaallaan Kouvolan Korialla. Novitalle vastuullisuus on keskeinen osa strategiaa ja arvoja. Yritys suuntaa vastuullisuustyötään erityisesti tuotannon vastuullisuuteen ja hiilineutraalisuuteen sekä uusiutuviin ja kierrätettyihin materiaaleihin. Vastuullisuuden tekijät -haastattelussa Novitan kaupallinen johtaja Marita Halonen kertoo yrityksen strategiasta, arvoista ja vastuullisuudesta. Novita on EK:n jäsenliitto Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäsenyritys.
Minkälaisia vastuullisuustekoja yrityksellänne on?
Suuntaamme vastuullisuustyötämme erityisesti ilmastotekoihin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen. Teemme Korian tehtaallamme toimia päästöjen vähentämiseksi, ja toimintamme Suomessa saavutti viime vuonna hiilineutraalisuuden. Seuraava tavoitteemme on kartoittaa koko hankintaketjun hiilijalanjälkeä.
Pääraaka-aineemme villa on luonnonmateriaali, mutta esimerkiksi sukkalangoissa tarvitaan muitakin kuituja, jotta langasta saadaan riittävän kestävää. Tavoitteenamme on, että kaikki tuotteemme ja pakkauksemme tehdään kokonaan uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista vuoteen 2030 mennessä.
Olemme yksi harvoista käsityölankojen tuottajista, jolla on yhä valmistusta omassa kotimaassaan. Käyttämästämme villasta valtaosa tulee Euroopasta, mutta haluamme lisätä suomalaisen villan käyttöä. Olemme aktiivisesti mukana kehittämässä suomalaisen villan hyötykäyttöä.
Sosiaalisen vastuullisuuden tavoitteenamme on säilyttää tuotantoa ja työllistää Suomessa, ylläpitää toimialueemme elinvoimaisuutta, panostaa henkilökunnan hyvinvointiin ja tarjota kuluttajille entistä enemmän Avainlippu-merkillä varustettuja tuotteita.
Vastuullisuutta on myös ylläpitää käsityötaitoa ja käsityötaitajien yhteisöllisyyttä Suomessa. Me haluamme myös opastaa neuleiden huoltoon ja kunnostukseen niin, että niiden käyttöikä on mahdollisimman pitkä.
Mitä tavoittelette vastuullisuudella, mitä hyötyä siinä näette?
Me Novitalla haluamme olla alan pioneerien joukossa, joten asettamamme vastuullisuustavoitteet ovat haastavia mutta saavutettavissa.
On tärkeää reagoida kestävän kehityksen trendeihin ja auttaa myös jälleenmyyjiä onnistumaan vastuullisuustavoitteissaan. Vastuullisuus on tärkeä kilpailuetu, ja teemme vastuullisuustyötä Novitan arvojen pohjalta. Me jaamme huolen elinympäristömme hyvinvoinnista.
Vastuullisuus on vahvasti osa visiotamme ja strategiaamme, ja se on mukana arvoissamme, joiden määrittelyyn on osallistunut koko Novitan henkilöstö. Vastuullisuus näkyy läpi koko liiketoiminnan, jokapäiväisessä operatiivisessa toiminnassa.
Miten teille tärkeät sidosryhmät ovat reagoineet vastuullisuustekoihinne?
Olemme saaneet jälleenmyyjiltä erittäin hyvää palautetta. Kaupan ketjuilla on omat vastuullisuustavoitteensa, joita Novita omalla toiminnallaan tukee.
On mahtavaa, että meidät on noteerattu myös kansainvälisesti. Vuonna 2020 brittiläisen Craft Business Magazine -lehden lukijat äänestivät Novitan vastuullisimmaksi käsityöalan brändiksi, ja tänä vuonna lehti palkitsi meidät Paras käsityöbrändi -palkinnolla. Valinnassa painottui erityisesti vastuullisuus.
Arvomaailmamme näkyy myös rekrytoinneissa. Kun äskettäin rekrytoimme tekstiilialan diplomi-insinööriä, erinomaisten hakijoiden haastatteluissa nousivat vetovoimatekijöinä esiin nimenomaan Novitan vastuullisuustyö ja arvot.
Minkälaista asiakaspalautetta olette saaneet?
Saamme runsaasti suoraa palautetta, lisäksi teetämme asiakaskyselyjä. Tuoreessa vastuullisuuskyselyssämme kävi ilmi, että lähes 60 prosenttia vastanneista hakee vastuullisuustietoja tuotteista ja niiden valmistajista. Avainlippu-tunnus oli sekä tunnetuin että eniten ostopäätökseen vaikuttava sertifikaatti. Saimme kiitosta vastuullisuusviestinnästämme.
Kuluttajille tärkeitä asioita ovat mm. laatu ja kestävyys, kierrätysmateriaalit ja luonnonkuidut, pieni hiilijalanjälki, läpinäkyvä tuotantoketju sekä luonnon, eläinten ja ihmisten huomioon ottaminen.
Miten yritys voi erottautua aidosti vastuullisena?
Erottautumiseen tarvitaan todellisia tekoja, joista pitää myös kertoa kuluttajalähtöisesti. Vastuullisuus on niin laaja käsite, että se voi olla monelle vaikeasti avautuva. Olemmekin halunneet pilkkoa sitä osiin ja kertoa tavoitteistamme ja visiostamme.
Tärkeää on kommunikoida, että tavoitteiden saavuttaminen vaatii tietyn määrän aikaa ja investointeja. Oikoteitä ei ole, kun haluamme testata huolellisesti uusien tuotteiden toimivuuden ja niiden mahdollisimman pitkäikäisen laadun. Olemme vielä matkalla kohti visiomme toteutumista. Se vaatii paljon työtä ja oikeita yhteistyökumppaneita.
Vinkkinne vastuullisuusmatkan alussa olevalle yritykselle? Miksi yrityksen kannattaa huomioida vastuullisuus bisneksessään?
Verkostoituminen on kaiken A ja O. Kannattaa hankkia mentori sekä hyvät hallitusosaajat. Esimerkiksi tekstiilialalla yritys saa erinomaista tukea, tietoa ja koulutusta Suomen Tekstiili & Muoti ry:stä.
Tärkeää on tehdä tarkka ja realistinen tiekartta strategian toteutukselle. Vastuullisuustyö on pitkäjänteistä.
Kehottaisin myös olemaan pioneeri ja tekemään vastuullisuudesta kilpailuedun. Suomessa on pitkään ollut kulttuuri, että hinta ratkaisee, mutta se on muutoksessa. Esimerkiksi vastuullisuuden lisäarvo painaa ostopäätöksissä jatkuvasti enemmän.
Suomessa on tekstiilialalla valtavasti mahdollisuuksia. On upeaa, miten Suomessa on valtava kehitysbuumi sekä kierto- että biotalouden saralla. Me Novitalla odotamme mielenkiinnolla, että pääsemme kokeilemaan ensimmäisiä kotimaisia uusia kuituja villasekoitteisiin ja saamme nämä uutuustuotteina neulojien puikoille ympäri maailman.