Yrittäjä, vastaa omistajanvaihdoskyselyyn!

04.03.2021

Haemme yhdessä Seinäjoen ammattikorkeakoulun kanssa yrittäjäkentän näkemystä siitä, miten Suomessa pitäisi helpottaa ja vauhdittaa sukupolvenvaihdoksia ja yrityskauppoja. Vastaa ja vaikuta 31.3. mennessä!

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa mukana pyörittämässä valtakunnallista Omistajanvaihdosfoorumia. Se on koonnut laajan toimijajoukon, jonka yhteisenä tavoitteena on edistää sukupolvenvaihdosten ja yrityskauppojen toteutumista Suomessa. Foorumin puheenjohtajuus on EK:n Yrittäjyys-ryhmän vetäjällä Jari Huovisella.

– Omistajanvaihdos on jo tällä hetkellä ajankohtainen 13 500 työnantajayritykselle, joissa on noin 80 000 työpaikkaa. Yrittäjien ikääntymisen myötä omistajanvaihdosten tarve lisääntyy lähitulevaisuudessa entisestään, tiivistää Jari Huovinen.

Foorumi on tilannut Seinäjoen ammattikorkeakoululta tutkimuksen, jossa pureudutaan omistajanvaihdosten ajankohtaisiin pullonkauloihin ja ongelmakohtiin sekä kuullaan yrittäjien näkemyksiä niiden ratkaisemiseksi. Mikä vaikeuttaa yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten onnistumista tai läpivientiä? Millaista tukea tai esimerkiksi verotuksen uudistamista yrittäjät odottaisivat omistajanvaihdoksiin?  Tuloksia hyödynnetään, kun viemme yrittäjien viestiä päättäjille ja herätämme julkista keskustelua uudistustarpeista.

Arvostamme näkemyksiäsi!
Vastaa 31.3.2021 mennessä!

Lisätietoja:
Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtaja Jari Huovinen, jari.huovinen@ek.fi, puh. 040 861 4582

Vararehtori, KTT Elina Varamäki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, elina.varamaki@seamk.fi, puh. 040 8305 189