Verohavaintoja 17 vuoden ajalta

Kun viikon päästä keskiviikkona suljen Etelärannan oven, teen sen työntekijänä ja edunvalvojana ainakin tällä erää viimeistää kertaa. On aika luoda katsaus menneeseen reiluun 17 vuoteen ja ehkä ennustaa vähän tulevaakin, kirjoittaa veroasiantuntija Virpi Pasanen.

Aika verolobbarina on ollut äärimmäisen mielenkiintoista ja innostavaa aikaa. Eteläranta 10 asemapaikkana on tarjonnut näköalapaikan suomalaiseen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon. Tässä talossa ei aika ole käynyt pitkäksi. Olen ehtinyt seurata läheltä maan kahdeksan hallituksen harjoittamaa veropolitiikkaa. Eduskuntavaaleja on tänä aikana pidetty neljät. Valtiovarainministerin salkku on ollut tänä aikana vain kahden puolueen käsissä, Kokoomuksen ja SDP:n. Valtiovarainministeriön vero-osaston johdossa on ollut kaksi henkilöä, Verohallinnon pääjohtajana neljä henkilöä. Kaikkien kanssa työ on ollut hyvää ja rakentavaa.

Miltä tänä aikana harjoitettu veropolitiikka on näyttäytynyt, mitä siitä on erityisesti jäänyt mieleen ja mitä on saavutettu?

Yritysverotuksen merkitys kilpailukykytekijänä on tunnustettu

Vuonna 2000 Suomen yhteisöverokanta oli 29 prosenttia, kun se vuodesta 2014 lukien on ollut 20 %. Tätä useammassa vaiheessa tapahtunutta yhdeksän prosenttiyksikön pudotusta Suomen yhteisöverokannassa voidaan pitää lähihistoriamme veropolitiikan merkittävimpänä ja onnistuneimpana linjana.  Harjoitettu laajan veropohjan ja matalan verokannan politiikka on osaltaan suojannut Suomea myös aggressiiviselta verosuunnittelulta.

Yhteisöverokannan alentaminen on osoittanut myös sen, että veroalennuksilla on oikein kohdistettuna dynaamisia vaikutuksia. Verotuotot eivät laskekaan niin paljon kuin staattisesti laskien oletettaisiin.  Vuoden 2014 yhteisöverokannan alennuksen osalta jo VM:n laskelmissa huomioitiin alennuksen dynaamiset vaikutukset.

Nykyinen 20 prosentin yhteisöverokanta on edelleen suhteellisen kilpailukykyinen, vaikka ero EU- ja OECD -keskiarvoon sekä Pohjoismaihin on kaventunut. Uskonkin, että jo seuraavalla hallituskaudella yhteisöverokannan tasoa joudutaan tarkastelemaan uudestaan.

Yrittäjyyttä tuettu juhlapuheissa

Kun tulin Etelärantaan töihin osinkoverojärjestelmämme perustui yhtiöveron hyvitysjärjestelmään, jolla pystyttiin takaamaan osinkotulojen yhdenkertainen verotus. EU-oikeuden paineissa järjestelmästä jouduttiin luopumaan vuonna 2005. Tilalle tuli monimutkainen malli, josta vain harvalla on kokonaiskuva. Siihen liittyviä parametrejä on vuosien saatossa muutettu ja osinkoverotusta kiristetty.

Yrittäjien ja omistajien rooli on ollut esillä poliitikkojen juhlapuheissa. Veroratkaisuja tehtäessä on kuitenkin erityisesti listaamattomien yritysten omistajien osinkoverotukseen kohdistettu kiristyksiä. Tähän nykyinen osinkoveromalli monine liikkuvine osineen on tarjonnut oivan mahdollisuuden. Epäilenkin seuraavalla hallituksella olevan edessään osinkoverotuksen uudistaminen. Toivottavasti juhlapuheista siirrytään tekoihin ja meillä on yksinkertainen yrittäjyyteen ja omistajuuteen kannustava sekä riskinotosta palkitseva malli.

Ansiotuloverotus on edelleen kireää

Kun vuonna 2000 saavuin taloon, oli palkansaajan ylin marginaaliveroprosentti yli 60 prosenttia. Jo 1600 euroa kuukausituloilla marginaaliveroprosentti oli lähes 38 prosenttia. Kun tarkastellaan samoja marginaaliveroasteita vuoden 2018 veroasteikolla, ei juuri mitään näytä tapahtuneen 17 vuodessa. Ylin marginaaliveroaste on tänä päivänä vain hiukan alle 60 prosenttia ja 1600 euroa kuukaudessa ansaitsevan marginaaliveroaste kohoaa jo yli 40 prosentin.

Vaan mahtuu tähän 17 vuoteen työn verotuksen alentamisen näkökulmasta myönteisempiäkin aikoja. Työn verotusta pyrittiin nimittäin useamman hallituksen toimesta systemaattisesti alentamaan 2000-luvun alkuvuosista aina finanssikriisin alkuun asti. Tällöin ylin marginaalivero painui jo lähelle 55 prosenttia. Niillä henkilöillä, jotka ansaitsivat 1600 euroa kuukaudessa, marginaalivero oli alimmillaan vajaassa 33 prosentissa. EK:n pitkäaikainen tavoite ”lisätulosta vähintään puolet käteen”, oli jo lähellä. Finanssikriisin mukanaan tuoma taantuma johti kuitenkin myös työn verotuksen kiristymiseen uudelleen.

Työn verotus on ollut Suomessa perinteisesti kireää. Kansainvälisissä vertailuissa olemme usein tässäkin lajissa mitalisijoilla. Työn verotus on kokonaisuus, jossa tulee huomioida myös sosiaalivakuutusmaksut. Tässä vaiheessa huomautetaan usein, että pelkkä veroasteiden tarkastelu ei ole mielekästä jollei samalla tarkastella sitä, mitä sillä saadaan. Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttäminen edellyttää kireän verotuksen hyväksymistä, puolustautuu moni. Juuri työn verotuksen haitallisuus tunnustetaan kuitenkin laajasti muissa Pohjoismaissa ja niissä on pyritty systemaattisesti löytämään mahdollisuuksia työn verotuksen keventämiseen.

Matalimmilla tulotasoilla verotuksen tiukka progressio luo yhdessä etuusjärjestelmän kanssa kannustinloukkuja, jotka eivät tee työn vastaanottamisesta taloudellisesti kannattavaa. Ylemmillä tulotasoilla taas kireä työn verotus vähentää halukkuutta tehdä enemmän töitä, kun saadusta lisätulosta suurin osa menee veroihin. Tällä hetkellä ylimääräinen solidaarisuusvero osuu jo 74 200 euron vuosituloihin. Näitä noin 6500 euroa kuussa ansaitsevia löytyy monista eri työntekijäryhmistä. Samaan aikaan syntyvyyden laskusta ja väestön ikääntymisestä seuraa työvoimapula, jonka ratkaiseminen on tulevaisuutemme kannalta ensiarvoisen tärkeää. Työn verotuksen tulee osaltaan tukea ratkaisun löytymistä, ei vähentää työnteon kannusteita. Tämä on seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä.

Maapallo on pienempi, veroriidat suurempia

Globalisaatio ja digitalisaatio ovat jättäneet jälkensä myös verotukseen. Kansainväistä verotusta on toki ollut jo iät ja ajat. On ollut myös säännöt, miten tulojen verotusoikeus valtioiden välillä jakautuu.

Vuonna 2001 EU esitti ensimmäisen kerran virallisesti tavoitteen yhteisestä yhdistetystä yritysveropohjasta, CCCTB:stä. Tuolloin hanketta perusteltiin EU:n kilpailukyvyllä sekä rajat ylittävien veroesteiden poistamisella. Olihan EU:n tavoitteena Lissabonin sopimuksen mukaisesti olla maailman kilpailukykyisin talous vuoteen 2010 mennessä. EU:n yhteinen yritysverotus nähtiin siis ensisijaisesti kilpailukykytekijänä.

Samalla kun globalisaatio ja digitalisaatio ovat 2000-luvulla tehneet maailmasta pienemmän ja kansainvälisestä liiketoiminnasta arkipäivää, ovat kansainvälisen verotuksen vallitsevat periaatteet kohdanneet haastajansa. Aggressiivisen verosuunnittelun suitsimisen osalta OECD:n BEPS-työllä on saavutettu hyviä tuloksia. Valtiot ovat heränneet suojelemaan veropohjaansa. Samalla valtioiden harjoittamiin veropolitiikkoihin sisältyy lisääntyvästi protektionistisia piirteitä. Tämä on omiaan lisäämään veroriitoja ja yrityksiin kohdistuvaa kahdenkertaista verotusta. EU:n lanseerattua vuonna 2016 uudelleen yhteisen yritysverotuksen direktiivit, oli perusteeksi noussut myös aggressiivisen verokilpailun ehkäiseminen sekä epäterveen verokilpailun torjuminen.

Kansainvälisen verotuksen suuri haaste on ratkaista se, miten digitaalisesta liiketoiminnasta kertyvän tulon verotusoikeus valtioiden kesken jaetaan. Tällöin tullaan hyvin perustavaa laatua olevaan kysymykseen siitä, missä yrityksen arvon luodaan. Mikä merkitys annetaan yrityksen tuotekehitys- ja innovaatiotoiminnoille, ja mikä merkitys asiakkaalla on arvonluonnissa? Onko esimerkiksi kerätty raakadata itsessään arvokasta?  Nämä muutokset verotusoikeuden jaossa saattavat merkittävästi muuttaa yritysverotulojen jakautumista valtioiden kesken. Yritykselle voi viimekädessä ollakin saman tekevää, minne se veronsa maksaa, kunhan se maksaa ne vain yhteen kertaan. Meille suomalaisille veronmaksajille tämä ei kuitenkaan ole yhdentekevää.

Lopuksi

Etujärjestön edustajana kuulee usein ajavansa vain edustamiensa tahojen asiaa, eikä tätä sinällään käy kiistäminen. Yhtä lailla monet poliitikot ajavat asioita ideologisista lähtökohdista. Reilu 17 vuotta olen ajanut suomalaisen elinkeinoelämän asiaa. Ajanut sitä niin, että Suomi olisi hyvä paikka yrittää, työllistää ja omistaa. Nämä ovat niitä asioita, jotka luovat tähän maahan kasvua ja työpaikkoja. Asioita, jotka synnyttävät meille hyvinvoinnin.

 

Viikon kysymys: Mikä on marginaalivero?
Viikon graafi: Suomen kireä ansiotuloverotus ei kannusta lisätulojen hankkimiseen

Kommentit

Kommentoi