Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi auktorisoiduista teollisoikeusasiamiehistä ja oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 2 §:n muuttamisesta (EK-2013-163)

14.06.2013

Työ- ja elinkeinoministeriö (jäljempänä TEM) on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliitolta (jäljempänä EK) lausuntoa otsikkoasiaa koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. EK lausuu kunnioittaen seuraava.

EK pitää tämän hankkeen pikaista toteuttamista kannatettavana.

Se on osa kansallisen IPR – strategian toteutusta ja tavoitteeltaan kannatettava. Teollisoikeusasiamiesjärjestelmän uudistuksella pyritään turvaamaan teollisoikeudellisten palveluiden laatutaso ja hyödyttämään siten erityisesti pk-yrityksiä, jotka tarvitsevat useimmiten ulkopuolista asiantuntemusta teollisoikeudellisten asioiden hoitamiseen.

EK yhtyy ehdotuksen sisältöön siltä osin, kun valmistelutyö tehtiin yhteistyössä ohjausryhmän kanssa, jossa EK:n edustaja oli mukana. EK on myös valmis hyväksymään ohjausryhmän kokoontumisten päätyttyä ministeriössä linjatut avoinna olevat kysymykset korostaen kuitenkin hankkeen jatkoseurannan tarpeellisuutta.

Ehdotusta valmisteltiin kesällä 2011 lausunnolla olleen patenttiasiamiehiä koskevan lakiehdotusluonnoksen ja siihen saadun lausuntopalautteen pohjalta viime marraskuusta alkaen TEMissä ja työn tueksi asetettiin ohjausryhmä (11/2012-3/2013), jossa oli elinkeinoelämän lisäksi mukana Patentti-insinöörit, Suomen Patenttiasiamiesyhdistys ja Patentti- ja rekisterihallitus (jäljempänä PRH) sekä puheenjohtajana IPR University Centerin ja sihteerinä Keskuskauppakamarin edustajat.

Ohjausryhmän aikana jatkovalmistelua tehtiin sen mallin pohjalta, että Keskuskauppakamarin yhteyteen perustettaisiin teollisoikeusasiamieslautakunta, joka huolehtisi asiamiestutkinnon järjestämisestä, muutoinkin auktorisointimenettelystä sekä toiminnan yleisestä valvonnasta. Tämän lisäksi PRH:n tehtäväksi annettaisiin asiamiesten ankarampiin kurinpidollisiin toimiin liittyvä valvonta (auktorisointien peruuttamista koskeva päätöksenteko).

Jatkovalmistelussa lautakunnan sijaintipaikkavaihtoehtoa tarkasteltiin Oikeusministeriön lausunnossa esille nostetun perustuslain 124 §:n kannalta pyrkien etsimään ratkaisuja, jotka olisivat linjassa säännöskohdan vaatimusten kanssa.

Ohjausryhmän kokoontumisten päätyttyä ministeriö päätyi perustuslaillisen tarkastelun lopputuloksena ja osana laajempaa kokonaisuutta esittämään lopulta teollisoikeusasiamiesten auktorisointi- ja valvontatehtävien sijoittamista PRH:n yhteyteen perustettavaan lautakuntaan. Toiseen ohjausryhmän työn aikana avoimeksi jääneeseen kysymykseen eli valitusasioiden keskittämiseen ministeriö päätyi esittämään vastaukseksi markkinaoikeutta. Muilta osin ehdotus vastaa ohjausryhmän keskustelua.

EK haluaa tuoda esille, että kesän 2011 ehdotuksessa ei otettu kantaa mihin patenttiasiamieslautakunnan perustettaisiin, vaan lausunnonantajilta toivottiin näkemyksiä ehdotuksessa mainituista vaihtoehdoista, jotka olivat Keskuskauppakamari ja PRH. EK piti antamassaan lausunnossa molempia vaihtoehtoja mahdollisina kuin myös sitä vaihtoehtoa, jossa kokeiden järjestäminen ja muu auktorisointimenettely annettaisiin yhdelle ja asiamiesten toiminnan valvonta toiselle taholle hoidettavaksi. Auktorisointi- ja valvontatehtävän erottamisella toisistaan olisi mahdollista välttää keskittämisestä mahdollisesti seuraavat ongelmat esim. riippumattomuudessa. Tämän johdosta EK piti ohjausryhmän aikana valmisteltua osittain hajautettua mallia kannatettavana ehdotuksena.

EK on valmis hyväksymään ehdotuksen, joka täyttää oikeusministeriön esittämät perustuslain 124 §:stä johtuvat vaatimukset. Sen sijaan hallituksen esitysluonnoksessa mainittu kustannustehokkuus- ja synergiaetujen perustelu sopisi näkemyksemme mukaan vähintäänkin yhtä hyvin Keskuskauppakamariin kuin PRH:een. Keskuskauppakamarin vahvuutena on laaja kokemus asiamieskokeiden järjestämisestä ja lautakuntien toimien organisoinnista, kun taas PRH:lla on kokemusta voimassaolevan patenttiasiamiesrekisterin ylläpidosta.

EK pitää tärkeänä, että uudistettavan teollisoikeusasiamiesjärjestelmän toimivuutta seurataan ja asiasta laaditaan seurantaraportti muutaman vuoden kuluttua lautakunnan perustamisesta. Mikäli tarve vaatii, järjestelmää tulee voida kehittää lain tavoitteiden toteutumista, kustannustehokkuutta ja synergiaetuja paremmin vastaamaan. Kansallisen IPR-strategian tavoitteen mukaisesti tämänkin yksittäisen toimenpidelistaan kirjatun hankkeen tulee tukea suomalaisten yritysten, erityisesti pk-yritysten, mahdollisuuksia osaamisen ja aineettoman omaisuuden suojaamiseen ja kaupalliseen hyödyntämiseen liiketoiminnassa.

Kunnioittavasti

Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Lainsäädäntö ja hallinto

Hannu Rautiainen
johtaja