Annaliisa Oksanen

Töissä

Tehtäväkenttäni on laaja. Seuraan sekä kansallista että EU-tason sääntelyn tilaa. Ennakoin tulevaa lainvalmistelua ja sen vaikutuksia. Päässäni ovat ”yritysvaikutusten silmälasit”. Erityisesti minua kiehtoo julkisen ja yksityisen sektorin toimintojen jännite. Tehtävänäni onkin usein pohtia, millaisia vaikutuksia julkisen sektorin päätöksillä ja tekemisillä on alueen yrityksille. Aikaisemmat työtehtäväni antavat perspektiiviä pohtia monipuolisesti kuntien järkevää roolia elinkeinoelämässä.

Kilpailuoikeus ei suinkaan ole tylsää, kovaa, saati kaukana arjesta. Terve kilpailu on jokaista meitä hyödyttävä välttämättömyys. Siitä seuraa ainoastaan parempaa tavaraa ja palvelua sekä kohtuullisempia hintoja. Kysymys on varsin arkisesta asiasta. Pelisääntöjen selkeys ja niiden noudattaminen markkinoilla on koko homman ydin.

Vapaalla

Olen lahjaton golffari, mutta aika hyvä luisteluhiihtäjä. Psykologinen kirjallisuus kiinnostaa minua, ja toinen wanna-be ammattini olisi ollut sisustussuunnittelija. En juokse maratonia enkä käy avannossa, mutta rakastan pitkiä, äänekkäitä dinnereitä, joissa tarjoillaan hyvää – siis jonkun muun kuin itseni valmistamaa – ruokaa.

Ensimmäinen työpaikkani

Ensimmäinen työpaikkani oli Suonenjoella mansikanpoimijana, jonne yksikseni matkustin bussilla. Saatuani viikon jalan päällä istumisen jälkeen ns. savolaisen halvauksen, jouduin maitojunalla kotiin. Sitä seurasivat hommat kirjakaupan myyjänä, lastenplikkana, Kankaanpään ja Kauniaisten kaupungeilla puutarha-, keittiö- ja sihteerihommissa sekä vuosien opettajasijaisuudet. Ensimmäinen oikea ”alan homma” oli historiallinen: Jyväskylän raastuvanoikeuden kunnallisneuvosmies. Niin komeaa titteliä en olekaan sen koommin sitten onnistunut saamaan.

Kirjoitukseni

Hankintalaki ei kannusta julkisten varojen vastuulliseen käyttöön: reilu kilpailu olisi koko Suomen etu

Hankintojen kilpailuttaminen on osa julkisten varojen vastuullista käyttöä. Vastuullinen toiminta näyttää kuitenkin jatkossa jäävän kunnissa...
30.08.2022

Palvelu­setelien tulee jatkossakin olla osa kuntien palvelu­valikoimaa

Kuntapäättäjien tehtävänä on huolehtia siitä, että pidetty ja paljon käytetty palveluseteli­järjestelmä pysyy kuntalaisten saatavilla, kirjoittavat...
18.08.2021

EU:n valtiontu­ki­säännöt eivät salli hallituksen sote-ehdotusta

Hallitus esittää osana sote-uudistusta julkisomisteisille yhtiöille EU:n lainsäädännön vastaista erityiskohtelua verrattuna yksityisomisteisiin yhtiöihin. Hallituksen sote-uudistuksen...
01.06.2021

Tiedätkö mikä kuntayhtiöissä ärsyttää? kysyy Annaliisa Oksanen

Terveet ja virkeät markkinat sekä reilu meininki ovat satavarma tapa saada lisää yrityksiä ja työpaikkoja...
22.03.2021