Minna Helle: Yrittäjän päivä muistuttaa, mistä Suomen talouskasvu syntyy
Etelärannan katolla liehuvat sinivalkoiset värit yrittäjiemme kunniaksi. Tänään ja vuoden jokaisena päivänä on syytä muistaa, että Suomen pk-sektori ja sen yrittäjät ovat taloutemme kivijalka. Huolehditaan siis siitä, että heille rakennetaan parhaat edellytykset kasvaa, uudistua, työllistää ja tuottaa elinvoimaa koko yhteiskunnan hyväksi.
Pk-yritysten arjessa ratkaistaan käytännössä se, kuinka pitkälle talouden kasvukäänne kantaa: syntyykö Suomeen uusia työpaikkoja, investointeja ja talouskasvua pitkälle tulevaisuuteen. Siksi yrittäjyyden merkitys ulottuu paljon yksittäistä yritystä laajemmalle. Kyse on koko Suomen tulevaisuudesta.
Yrittäjyyden keskeinen asema näkyy myös meillä EK:ssa. 96 prosenttia jäsenyrityksistämme edustaa pk-sektoria.
Pk-sektorin työnantajia koskevan vaikuttamistyön tärkeimpänä taustavoimana toimii EK:n Yrittäjävaltuuskunta. Omistajayrittäjä Anne Kankaan johtama valtuuskunta koostuu sadasta eturivin yrittäjästä, jotka edustavat eri toimialoja Suomen kaikista maakunnista.
Yrittäjävaltuuskunta on koonnut vaalijulkaisuumme pk-sektorin toimialojen yhteisiä viestejä Suomen tulevalle hallitukselle. Siinä peräänkuulutamme Suomelle johdonmukaista yrittäjyyspolitiikkaa, joka vahvistaisi kasvun edellytyksiä pitkäjänteisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sääntelyn keventämistä, yritysrahoituksen saatavuuden parantamista, kansainvälistymispalveluiden kehittämistä sekä työvoiman ja osaajien saatavuuden vahvistamista. Myös teknologian ja tekoälyn hyödyntämistä on vahvistettava läpi yrityskentän.
EK:n mielestä yrittäjyyden kannustaminen on parhainta kasvupolitiikkaa. Kun yrityksillä on mahdollisuus kasvaa, investoida ja menestyä kansainvälisesti, syntyy uusia työpaikkoja, verotuloja ja hyvinvointia koko Suomeen.