Timo Vuori: Ennakkoarvioita USA:n tullipäätösten vaikutuksista EU:lle ja Suomelle
EU:n ja USA:n kauppasuhteissa eletään kriittisiä aikoja. Suomen kannalta tilanne on erittäin huolestuttava, vaikka toistaiseksi Trumpin asettamien tullien suorat vaikutukset ovat vähäiset suomalaisyritysten kannalta. Sen sijaan epäsuorat vaikutukset voivat olla merkittävämmät, jos teräksen hinta kallistuu ja Euroopan talouskasvu hyytyy autoteollisuuden kärsiessä tulleista. Suomen kannalta on tärkeätä, ettei EU:n asettamien vastatoimien eli tullien alle osu sellaisia meille kriittisiä teollisuus- tai kuluttajatuotteita, joille ei löydy korvaavia tuotteita. Lähiviikkojen ennakkoarviot tiivisti kansainvälisestä kaupasta ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Timo Vuori.
Presidentti Trump on jo asettanut EU:lle korkeat teräs- ja alumiinitullit sekä ilmoittanut korkeista autotulleista. Trumpin puheiden mukaan lisää tulleja on tiedossa lähiaikoina, kun hän saa kauppaministeriöltään 1.4. raportin eri maiden aiheuttamista kauppahaasteista kuten ylijäämät, valuuttamanipulaatio, erilaiset verot sekä sääntelyerot ja kaupparajoitukset. EU valmistelee omia vastatoimiaan.
Alkaako aprillipäivänä kauppasota?
Presidentti Trump on uhonnut 2.4. olevan ”The Liberation Day”, jolloin hän presidentin määräyksillä asettaa kansallisen turvallisuuden nimissä uusia tulleja ja rajoituksia turvaamaan USA:n talousintressejä. Puheissaan Trump on nostanut autojen ja teräksen ohella esille mahdollisina kohteina lääke- ja kemianteollisuuden sekä metsäteollisuuden tuotteita, joiden osalta kaupassa on epäkohtia esimerkiksi Kanadan ja Euroopan kanssa.
Taitaako EU Trumpin diilienteon?
Euroopan unioni on vastaamassa USA:n tulleihin omilla kaupan vastatoimilla, kuten tasoitustulleilla. Komissio valmistelee parhaillaan tähän liittyviä toimia, jotka olisi tarkoitus ottaa käyttöön 13.4. Toisaalta EU korostaa haluaan neuvotteluratkaisuun ja diilien tekoon esimerkiksi tulleista ja muista kaupanhaasteista.
Tällä hetkellä tiedetään, että EU palauttaa vastatullit (arvo 8 mrd €) samoille kulutustuotteille, kuten viski, farkut ja moottoripyörät, joiden tullia korotettiin vastavetona jo Trumpin ensimmäisen kauden teräs- ja alumiinitulleihin.
Tämän lisäksi komissio valmistelee tasoitustulleja laajemmalle teollisuus- ja kulutustuotteiden listalle (arvo 18 mrd €), jolta löytyy muun muassa grillitarvikkeita, puutuotteita, elintarvikkeita ja raaka-aineita. EU pyrkii kohdistamaan vastatoimensa niin, etteivät ne osu Euroopan talouden kannalta kriittisiin tuotteisiin ja palveluihin, joita tuomme USA:sta. Toisaalta vaikutusten halutaan tuntuvan Trumpin vahvoilla kannattaja-alueilla ja niiden teollisuudessa.
Uhkaavatko tullit Suomen viennin kasvua?
Suomen kannalta tilanne on erittäin huolestuttava, vaikka toistaiseksi Trumpin asettamien tullien suorat vaikutukset ovat vähäiset suomalaisyritysten kannalta.
Sen sijaan epäsuorat vaikutukset voivat olla merkittävämmät, jos teräksen hinta kallistuu ja Euroopan talouskasvu hyytyy autoteollisuuden kärsiessä tulleista. Saksan autoteollisuuden viennistä USA:n osuus on jopa 40 %. Suomalaisyritykset pelkäävät kasvavan epävarmuuden hillitsevän asiakkaiden osto- ja investointipäätöksiä.
USA on Suomen tärkein vientimarkkina, jos lasketaan yhteen tavaroiden ja palveluiden vienti. Vientikauppaa käy yli 3400 yritystä ja yli 270 yrityksellä on paikallinen yhtiö USA:ssa. Suomalaisyritysten vuosittainen liikevaihto USA:ssa on jopa 30 mrd €, kun se on Kiinassa vain noin 14 mrd
Jos Trump asettaisi yleisen 25 % prosentin tuontitullin, olisi sillä erittäin negatiivinen vaikutus Suomen vientiin ja talouteen. USA-kauppa on erittäin tärkeätä Suomen kaikille keskeisille toimialoille teknologiateollisuudesta kemianteollisuuteen. Lääketeollisuutemme viennistä USA:n markkinan osuus on peräti 40 %. €. Mutta tuotantoa ei lisätä eikä siirretä yhdessä yössä muualta USA:aan tullimuurin sisälle, kertovat useat yritykset. Siksi tullit osuvat niin vientiyrityksiin kuin niiden amerikkalaisiin asiakkaisiin.
Suomen kannalta on tärkeätä, ettei EU:n asettamien vastatoimien eli tullien alle osu sellaisia Suomelle kriittisiä teollisuus- tai kuluttajatuotteita, joille ei löydy korvaavia tuotteita. Myös palvelukaupan rajoittaminen EU:n ja USA:n kesken voisi olla ongelmallista Suomelle, koska palveluliiketoiminta ja rojaltit patenteista ovat keskeinen osa kauppaamme USA:n kanssa.
AIKAJANA TIEDOSSA OLEVISTA TULEVISTA EU-USA TULLITOIMISTA
1.4. USA kauppaministeriön selvitys kaupan epäkohdista ml EU-USA-kauppa
2.4. “The Liberation Day” – Trumpin ilmoitus uusista kauppatoimista
13.4. EU:n valmistelevat vastatoimet – vanhat (8 mrd) ja uudet (18 mrd) tavaratullit voimaan
X.X. EU-USA –kauppasota syvenee tai tehdään “transatlanttinen diili”.