VR, HSL ja EK: Etätyösuositus päättyy – julkisilla liikennevälineillä turvallisesti työpaikoille

Suomalaiset palaavat elokuun alussa pitkästä aikaa lähityöhön, kun hallituksen etätyösuositus päättyy. Paluu toimistolle tarkoittaa monelle myös paluuta joukkoliikenteen käyttäjäksi. VR:n, HSL:n ja EK:n mukaan joukkoliikenteen turvallisuuden eteen on tehty paljon töitä, jotta lähitöihin paluu on sujuvaa.

Junalla ja myös muilla joukkoliikennevälineillä matkustaminen on lisääntynyt selkeästi kesän aikana ja vilkastunee entisestään elokuussa työmatkaliikenteen käynnistymisen myötä. VR ja HSL palaavat lähemmäs normaalia vuorotarjontaa. VR lisää sekä kauko- että lähiliikenteen junavuoroja elokuussa. Tällä hetkellä VR ajaa noin 85 % normaalista vuorotarjonnasta ja elokuun 10. päivä lähtien noin 90% normaalista. HSL palaa 10. elokuuta harvemmista kesäaikatauluista normaaleihin syysaikatauluihin.

”Vastuullisina toimijoina teemme kaikkemme, jotta matkustaminen olisi mahdollisimman turvallista jokaiselle asiakkaallemme. Olemme mm. tehostaneet siivousta, liikennöimme runsaalla kalustolla ja myymme ruuhkattomille vuoroille edullisempia lippuja. Odotamme myös asiakkailtamme vastuullisuutta – kipeänä ei pidä matkustaa, käsihygieniasta huolehtiminen on tärkeää ja muihin matkustajiin kannattaa mahdollisuuksien mukaan pitää etäisyyttä”, sanoo VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson.

”Samat ohjeet koskevat tietysti myös HSL:n liikennettä. Myös me olemme tehostaneet siivousta liikennevälineissä ja pyrimme kaikin keinoin tekemään liikenteestä mahdollisimman turvallista. Asiakkaatkin voivat vaikuttaa matkojen turvallisuuteen, esimerkiksi matkustamalla mahdollisuuksien mukaan ruuhkaisimpien aikojen ulkopuolella”, sanoo HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi.

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan turvallinen joukkoliikenne mahdollistaa lähitöihin paluun ja talouden pyörimisen.

”Suomi aukeaa kesän jälkeen askel askeleelta. Joukkoliikenne on tärkeä mahdollistaja yhteiskunnan avautumiselle ja paluulle työpaikoille. Pidetään talouden pyörät pyörimässä turvallisesti”, Häkämies sanoo.

Matkustajamäärät kasvussa, huoli liikenteestä laskenut hieman

Sekä VR että HSL ovat kysyneet asiakkailtaan matkustamiseen liittyvästä turvallisuudesta kevään ja kesän aikana.

VR kysyi asiakkailta kesä- ja heinäkuussa turvallisuustoiveita junamatkustukseen liittyen*. Vastausten perusteella vain noin 22 prosenttia vastaajista aikoo vähentää junan käyttöä, kun kesäkuussa junamatkojen vähentäminen oli 29 prosentin mielessä.

”Tämä myönteinen muutos on varmasti heinäkuussa piristyneen junamatkustuksen taustalla. Matkamäärät ovat olleet kuluneen heinäkuun aikana noin 35–40 prosenttia alemmat verrattuna viime vuoteen ja noin kuusinkertaiset verrattuna viime maaliskuuhun toiseen puoliskoon, jolloin matkamäärät putosivat noin -90% edellisvuodesta”, Jansson toteaa.

Myös HSL:n kesäkuussa tekemästä asiakaskyselystä** nousi samansuuntaisia tuloksia: vastaajista 82 prosenttia arveli silloin käyttävänsä joukkoliikennettä seuraavien kolmen kuukauden aikana, ja heistä 86 prosenttia jo lähiviikkoina. HSL:n matkustajamäärät ovat heinäkuussa olleet 30–40 prosenttia alemmat kuin viime vuonna samaan aikaan, mutta vielä huhtikuussa matkustajia oli jopa yli 70 prosenttia vähemmän kuin normaalisti.

VR:n kyselyn tulosten perusteella junamatkustaminen huolestuttaa edelleen, mutta huoli on hieman vähentymään päin. Vastaajista 19 prosenttia on huolissaan junalla matkustamisesta, suurin osa (48 %) on hieman huolissaan ja kolmasosa (31 %) asiakkaista ei ole ollenkaan huolissaan. HSL:n kesäkuun tutkimuksessa 19 prosenttia matkustajista oli erittäin huolissaan ja 31 prosenttia hieman huolissaan.

”On luonnollista, että huolta on yhä ilmassa. Me teemme kuitenkin kaiken voitavamme liikenteen turvallisuuden eteen: tehostetun siivouksen lisäksi muistutamme asemilla, pysäkeillä ja liikennevälineissä matkustajia näkyvästi turvallisesta matkustamisesta. Metroasemilla on myös saatavilla käsidesiä”, Rihtniemi sanoo.

”Moni on kulkenut työmatkoja julkisilla liikennevälineillä viimeksi maaliskuun puolessa välissä, eikä ole nähnyt omin silmin turvallisuustekojamme, kuten liikkuvia siivouspartioita tai käsidesiannostelijoita junissa. Meidän yhteinen viestimme on, että liikkeelle on turvallista lähteä ja me teemme valtavasti erilaisia toimenpiteitä, jotta matkustaminen olisi mahdollisimman turvallista myös syksyllä”, kertoo Jansson.

Sekä HSL että VR pyrkivät edelleen tuomaan uusia palveluita tarjolle koronaturvallisuuden parantamiseksi.

Uusimpana toimenpiteenä VR tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden ostaa viereisen paikan tyhjäksi kaukoliikenteen junissa tavallista istumapaikkaa selkeästi edullisempaan hintaan. Lisäksi päiväjunissa on mahdollista varata koko hytti omaan käyttöön. Lue lisää uusista lisäpalveluista täältä.

HSL taas pyrkii julkaisemaan tulevaisuudessa entistä tarkempia tietoja siitä, onko liikennevälineissä ruuhkaa, ja jos on, niin milloin. HSL:n koronaohjeistukseen ja toimenpiteisiin voi tutustua osoitteessa hsl.fi/korona.

 

*VR:n Asiakaskysely toteutettiin verkossa heinäkuun alussa ja siihen vastasi yhteensä noin 2800 VR:n asiakasta.

**HSL:n asiakaskysely toteutettiin verkossa kesäkuun puolessa välissä ja siihen vastasi yhteensä noin 5800 HSL:n asiakasta.

 

Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:

VR:n media desk, p. 0294347123

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi, p. 050-5658884

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen haastattelupyynnöt EK:n viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Mari Haaviston kautta, p. 050-3956135

Kommentit

Kommentoi