Janica Ylikarjula EK:n Brysselin toimiston päälliköksi

17.08.2012

EK:n Brysselin toimiston uudeksi päälliköksi on valittu tekniikan tohtori Janica Ylikarjula. Hän aloittaa uudessa tehtävässä 1. syyskuuta. Ylikarjula on työskennellyt EK:ssa vuodesta 2006 tutkimus- ja innovaatiopolitiikan asiantuntijana.

EU-tason vaikuttaminen on yksi keskeinen alue EK:n toiminnassa, sillä elinkeinoelämää koskevasta lainsäädännöstä jopa 70 prosenttia on lähtöisin Euroopan unionista. Brysselin toimisto tukee EK:n ja sen jäsenliittojen asiantuntijoita yhteydenpidossa EU:n instituutioihin ja elinkeinoelämää edustavaan kattojärjestöön BusinessEuropeen.

Brysselin toimiston nykyinen päällikkö Tytti Peltonen siirtyy Metsä Groupin edunvalvontajohtajaksi.

Eeva Korolainen johtavaksi asiantuntijaksi

OTM, LL.M. Eeva Korolainen on nimitetty johtavaksi asiantuntijaksi ja EK:n hallituksen sihteeriksi 1. elokuuta alkaen. Lisäksi hänen tehtävänään on päätöksenteon ja johtamisjärjestelmän kehittäminen. Korolainen raportoi toimitusjohtajalle.

Aiemmin Korolainen työskenteli EK:ssa kauppapolitiikan ja kansainvälisten suhteiden asiantuntijana.