Lähes 90 prosenttia yrityksistä kokee energiasta johtuvia kannattavuushaasteita

08.02.2023

Yrityksillä on merkittäviä haasteita saada siirrettyä kohonneita energia- ja raaka-ainekustannuksia hintoihin. Alle 50 hengen yrityksillä se on erityisen haastavaa, ilmenee EK:n yrityskyselystä.

Lomautuksia suunnittelevien yritysten määrä kääntyi alkuvuonna hienoiseen laskuun. Tammikuussa toteutetun kyselyn mukaan seuraavan kuuden kuukauden aikana lomautuksia suunnittelisi 26 prosenttia yrityksistä (28 prosenttia marras-joulukuussa 2022 tehdyssä kyselyssä). Toimialoittain lomautusaikeita on eniten rakennusalalla, mutta sielläkin ne vähenivät viime vuoden loppuun verrattuna.

Kohonneilla energiakustannuksilla on yhä merkittävä vaikutus lomautussuunnitelmiin. Vain 15 prosenttia yrityksistä on sitä mieltä, ettei energian hinnoilla ole ollut mitään vaikutusta lomautuksiin.

Yritykset kokevat korkeiden energiahintojen vaikuttavan edelleen voimakkaasti toimintansa kannattavuuteen. Peräti 86 prosentilla yrityksistä on energian hinnoista aiheutuvia kannattavuushaasteita.

44 prosenttia yrityksestä ilmoitti, että ne eivät ole kyenneet siirtämään kohonneita raaka-aine- ja energiakustannuksia tuotteittensa hintoihin. Lisäksi 39 prosenttia oli kyennyt tekemään sitä vain osittain. Isoista yrityksistä (250+ työntekijää) vain 20 prosenttia koki, etteivät ole pystyneet nostamaan lainkaan hintojaan kustannusnousun johdosta.

Kustannusnousu koettelee nyt erityisesti pienempien pk-yritysten kannattavuutta, arvioi EK:n pk-johtaja Petri Vuorio:

”Mitä pienemmistä yrityksistä on kyse, sitä heikommin ne pystyvät siirtämään kasvaneita kustannuksia myyntihintoihinsa, johtuen muun muassa sopimusrakenteista. Merkittävästi paremmin se on onnistunut keskisuurissa Mittelstand-yrityksissä eli 50 henkilöä työllistävissä ja tätä suuremmissa yrityksissä.”

EK:n yrityskysely toteutettiin 12.1.–20.1.2023 ja siihen vastasi 798 työnantajayritystä. Aineiston analyyseissä on hyödynnetty päätoimialojen ja yrityskokoluokkien mukaan laskettuja painokertoimia, joiden ansiosta tulokset ovat yleistettävissä suuntaa-antavasti työnantajayritysten perusjoukkoon.

Tulokset infografiikan muodossa