Mikko Pukkinen: Hallituksen vitkuttelu rikkiasiassa lyö korville vientiteollisuutta

30.08.2012

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Mikko Pukkisen mukaan on erittäin valitettavaa, että maan hallitus ei tehnyt budjettiriihessään selkeitä päätöksiä rikkidirektiivistä aiheutuvien kustannusten kompensoimisesta. Yritysten epävarmuus jatkuu eikä voi olla vaikuttamatta niiden tulevaisuuden suunnitelmiin.

– Suomen hallituksen päätös tai pikemminkin päättämättömyys on vientiteollisuudelle karua kuultavaa. Pelkkä toteamus varautumisesta toimiin myöhemmin ei ole riittävä. Meriliikenteen kustannukset nousevat lähivuosina merkittävästi rikkidirektiivin vuoksi. Yritysten näkökulmasta olisi ollut välttämätöntä saada jo tässä vaiheessa luotettava tieto siitä, mitä hallitus aikoo tehdä tilanteen helpottamiseksi, Pukkinen painottaa.

– Vientiteollisuuden taakka kuljetus- ja energiakustannuksissa on kestämätön. Hallitus päätti nyt vain pienistä investointituista varustamoille, joilla on Suomen lipun alla kulkevia laivoja. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan tuo minkäänlaista helpotusta vienti- ja tuontiyrityksille. Pääosa rahdista kulkee muunmaalaisilla aluksilla, ja hinnat määräytyvät aina kansainvälisessä markkinassa.

Suomen ulkomaankaupalle aiheutuu rikkidirektiivin vuoksi satojen miljoonien, jopa miljardin euron vuosittainen lisäkustannus vuodesta 2015 alkaen. Yrityskohtainen kustannuslisä voi olla kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.

Yritysten energia- ja logistiikkakustannuksia on nostettu muutenkin viime vuosina, ja se on rapauttanut kilpailukykyä. Pelkästään vuoden 2012 alussa toteutunut dieselpolttoaineen veronkorotus nosti elinkeinoelämän kustannuksia yli 100 miljoonalla eurolla.

Meriliikenteen kustannuksia voitaisiin kompensoida esimerkiksi luopumalla väylämaksun perimisestä ja ottamalla käyttöön uusia, suoraan teollisuutta hyödyttäviä valtion tukia. Lisäksi energiaveroja tulee hallitusohjelman mukaisesti alentaa kohti EU:n sallimia minimitasoja.

Lisätietoja:  Mikko Pukkinen, p. (09) 4202 2400