Selvä enemmistö suomalaisista kannattaa koronapassin käyttöönottoa

28.07.2021

EK:n Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 63 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Suomessa pitäisi ottaa käyttöön koronapassi. Koronapassia edellytettäisiin esimerkiksi isompiin tapahtumiin pääsemiseksi. 23 prosenttia ei kannattanut koronapassin käyttöönottoa ja 14 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.

Koronapassi on virallinen todiste siitä, että henkilö on saanut molemmat koronarokotukset, saanut tuoreessa koronatestissä negatiivisen testituloksen tai sairastanut koronan ja parantunut siitä.

Maan hallitus on suhtautunut penseästi koronapassin hyödyntämiseen vaihtoehtona rajoituksien kiristämiselle. Hallitus ei keväällä käynnistänyt passin käytönoton selvittämistä. Tanskassa passi on jo pitkään ollut käytössä isoissa yleisötilaisuuksissa, eikä käytäntö ole herättänyt kritiikkiä maassa.

”Taloustutkimuksen kyselyn tulos on selvä viesti siitä, että suomalaiset haluavat taas palata normaaliin arkeen. Koronan kanssa joudutaan todennäköisesti elämään myös tulevaisuudessa, mutta rokotus antaa sitä vastaan riittävän suojan. Yhteiskuntaa ei voida pitää loputtomiin suljettuna, kun perusteita suluille ei enää ole”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

”Rokotekattavuus on parantunut merkittävästi. Koronapassi tarjoaisi terveysturvallisen tavan järjestää yleisötilaisuuksia. Passi myös kannustaisi rokotteen ottamiseen, jos sitä vaadittaisiin esimerkiksi yleisötilaisuuksissa”, Häkämies jatkaa.

Kyselyssä selvitettiin myös sitä, kuinka moni on ottanut tai aikoo ottaa rokotteen. 86 prosenttia vastaajista oli jo saanut vähintään ensimmäisen rokotteen ja 6 prosenttia aikoi sen vielä ottaa. 6 prosenttia ei aio ottaa rokotetta, ja 2 prosenttia oli asiasta epävarma.

”On erittäin hyvä, että suomalaiset suhtautuvat koronarokotteeseen näin myönteisesti. Selvästi on ymmärretty, että rokote on ainoa keino päästä eroon ihmisiä ja yhteiskuntaa monin tavoin rasittavasta koronapandemiasta. Toki olisin toivonut, että rokotevastaisia olisi ollut vieläkin vähemmän. Rajoituksia ei voida perustella sillä, että osa kansalaisista ei vapaaehtoisesti ota rokotetta”, Häkämies toteaa.

Taloustutkimus kysyi EK:n toimeksiannosta heinäkuussa 15-79 -vuotiailta suomalaisilta kantaa rokotepassista sekä rokotehalukkuudesta. Kyselyyn vastasi 1 100 henkilöä.