Yritysten rahoituksen hankinta hyvällä tasolla

19.06.2012

Uutta ulkoista yksityistä rahoitusta hankkineiden yritysten määrä on hieman suurempi kuin viime vuosina keskimäärin. Toisaalta uutta julkista yritysrahoitusta hankkineita yrityksiä on hieman vähemmän kuin keskimäärin viime vuosina. Tiedot käyvät ilmi Yritysrahoituskysely 2012 -raportista.

Yritysten välillä suuret erot rahoituksen saatavuudessa

Alle kymmenen työntekijän mikroyritysten rahoitusongelmat ovat jopa kolminkertaiset suuriin yrityksiin nähden. Mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusongelmat ovat myös keskimäärin selvästi vakavampia kuin suurilla yrityksillä.

Suuri osa rahoitusongelmista kärsineistä mikroyrityksistä ja pienistä yrityksistä ei saanut lainkaan ulkoista rahoitusta

Rahoitusongelmia kokeneista mikroyrityksistä lähes puolet ja pienistä yrityksistä yli 40 prosenttia ei saanut ulkoista rahoitusta lainkaan. Näistä yli 80 prosentilla yrityksen toiminnan jatkuvuus oli joko vaarassa tai liiketoimintaa voitiin jatkaa vain olennaisesti suunnitellusta poikkeavalla tavalla.

Suurten yritysten luottojen marginaalit leventyneet

Suurten yritysten osalta rahoitustilanteen muuttuminen on näkynyt lähinnä uusien luottojen marginaalien (luottokorko miinus viitekorko) levenemisenä. Yli 60 prosenttia uutta rahoitusta hankkineista suurista yrityksistä ilmoitti marginaaliensa leventyneen.

Yritysten rahoitus nojaa aiempaa enemmän pankkeihin

Entistä suurempi osa yrityksistä ilmoittaa pankin tärkeimmäksi rahoituslähteekseen. Muutos koskee erityisesti suuria yrityksiä.  Yritysten rahoitusrakenteen monipuolistuminen olisi perusteltua  tilanteessa, jossa Suomen talouden pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat heikkenemässä ja jossa pankkisääntelyn kiristymisen vuoksi muiden rahoituskanavien merkitys voi kasvaa.

Verkkolaskujen käyttöönotto etenee

Keskisuurista ja suurista yrityksistä yli puolet, pienistä yrityksistä kolmannes ja mikroyrityksistä viidennes on ottanut verkkolaskun käyttöön. Verkkolaskujen käyttöön liittyviä tehokkuushyötyjä on vielä saavutettavissa huomattavassa määrässä yrityksiä.

Yritysrahoituskysely 2012 on kattava yleiskatsaus yritysten rahoitustilanteesta. Kysely toteutettiin huhtikuussa 2012, ja siihen vastasi 3 531 yritystä. Kyselyyn osallistuivat Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Finanssialan Keskusliitto, Finnvera Oyj, Suomen Yrittäjät, Suomen Pankki sekä työ- ja elinkeinoministeriö ja sen toteutti IROResearch Oy. Yritysrahoituskysely 2012 -raportti on luettavissa Flash-versiona (suositus) Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa:

http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/selvitykset_ja_raportit/rahoituskyselyt/Pages/default.aspx

Raportissa esitettävien valtakunnallisten tulosten lisäksi kyselyn ELY-keskusalueittaiset tulokset tullaan julkistamaan työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämässä Toimiala Online -palvelussa.

Raportti pdf-muodossa

Lisätietoja:

Ekonomisti Jukka Vauhkonen, Suomen Pankki, jukka.vauhkonen@bof.fi, p. 010 831 2111
Rahoitusasiantuntija Tommi Toivola, EK, tommi.toivola@ek.fi, p. 09 4202 3292.