Nuorten työllistämiskampanja lähtee kiertueelle maakuntiin

02.04.2015

Palkka nuori – pelastetaan Suomi -kampanja on saanut nopeasti ilmaa siipiensä alle. Nuorille on avattu muutamassa viikossa yli 10 000 erilaista työ- tai harjoittelupaikkaa. Pääsiäisen jälkeen käynnistyy maakuntakiertue.

EK:n hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhdan haastekampanja Palkkaa nuori – pelastetaan Suomi! starttasi helmikuun lopulla. Kampanjan tarkoituksena on haastaa kaikki Suomen yrityksen mukaan työllistämään nuoria.

Liikkeelle on päästy todella vauhdikkaasti: yrityksiä on rekisteröitynyt kampanjan nettisivuille jo yli 500, ja nuorille on muutamassa viikossa avattu yli 10 000 kesätyö-, harjoittelu-, oppisopimus- tai muuta paikkaa.

Tavoitteena on saada yli 100 000 työpaikkaa nuorille, joten olemme vasta alussa, vaikka toki hyvässä sellaisessa!

Alahuhdan henkilökohtainen haastekirje tavoitti yli 16 000 EK:n jäsenyritystä. Lisäksi kampanjavideo on saanut paljon näkyvyyttä televisiossa ja sosiaalisessa mediassa.

Yrityksiä on haastettu paitsi puhelimitse ja kirjeitse, myös sosiaalisen median kautta. EK kannustaa yrityksiä myös haastamaan toisiaan – sen voi tehdä kätevästi kampanjan nettisivun www.nuorilletoita.fi kautta, tai modernisti Twitterissä.

EK:n hallituksen jäsenet aluekiertueelle

Pääsiäisen jälkeen on vuorossa koko maan kattava aluekiertue, jossa EK:n hallituksen jäsenet kiertävät Suomea huhtikuun aikana. Yhdessä kauppakamarien kanssa järjestettävissä tilaisuuksissa haastetaan lisää yrityksiä mukaan kampanjaan.

Kiertue starttaa 8. huhtikuuta Turusta ja Oulusta. Sen jälkeen vuorossa ovat Lahti, Savonlinna, Vaasa, Seinäjoki, Pori, Rauma ja Lappeenranta.

Kampanja on erinomainen esimerkki siitä, miten rajat rikkovalla yhteistyöllä saadaan aikaan tuloksia.

– Koska EK:ssa ei haluttu keksiä pyörää uudelleen, hyppäsimme mukaan Pirkanmaan Yrittäjien ja ELY-keskuksen jo olemassa olevaan kampanjaan. Teimme siitä valtakunnallisen yhteistyössä Taloudellisen tiedotustoimiston TATin kanssa, johtava asiantuntija Heidi Marttila EK:sta kertoo.

– Yhteistyö on sujunut erinomaisesti, ja myös aluekiertueilla olemme haastaneet mukaan paitsi kaikkia omia jäseniämme, myös Suomen Yrittäjien ja kauppakamarien jäsenistöä. Nuorten asia on meidän kaikkien yhteinen – sekä yritysten että kaikkien suomalaisten.

Haasteen voi ottaa vastaan osoitteessa www.nuorilletoita.fi
Muista myös tykätä kampanjasta Facebookissa ja seurata Twitterissä tunnuksella @nuoriletoita

EK:n hallitus jalkautuu maakuntiin seuraavasti:

  • Antti Herlin, Turku 8.4.
  • Veli-Matti Mattila, Oulu 8.4.
  • Taavi Heikkilä, Lahti 13.4.
  • Reijo Karhinen, Savonlinna 13.4.
  • Matti Alahuhta, Vaasa ja Seinäjoki 14.4.
  • Jari Paasikivi, Pori ja Rauma 14.4.
  • Johanna Ikäheimo, Rovaniemi 15.4.
  • Tero Kiviniemi, Lappeenranta 17.4.