Yrittäjätoiminnan esteet kuormittavat Itä- ja Pohjois-Suomessa

Pk-toimintaympäristökyselyn mukaan yli 90 prosenttia Itä- ja Pohjois-Suomen pk-työnantajista arvioi, että yrittäjänä toimiminen on vaikeaa. Kuitenkin luottamus Suomen hallitukseen yrittäjyyden edistäjänä on idässä ja pohjoisessa muuta maata vahvempaa.

EK kartoitti syys-lokakuussa pk-sektorin työnantajien näkemyksiä Suomen yrittäjyysilmapiiristä ja maan hallituksen alkutaipaleesta. Pk-toimintaympäristökyselyn mukaan yrittäjät pitävät toimintaympäristöä kaikkialla Suomessa hyvin haasteellisena (ks. EK:n tiedote koko maan tuloksista).

Kokemukset yrittäjätoiminnan vaikeudesta lisääntyvät pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan ulkopuolella. Tilanne on hälyttävin Itä- ja Pohjois-Suomen alueella, jossa peräti 93 prosenttia vastaajista kokee yrittäjätoiminnan pikemminkin vaikeaksi kuin helpoksi. Vastaava osuus Uudellamaalla oli 80 prosenttia.

Kyselyn yksittäisistä väittämistä seuraava erotti alueita eniten toisistaan: ”Suomessa on helppo toimia työnantajana”. Itä- ja Pohjois-Suomessa 95 prosenttia vastaajista oli väittämän kanssa eri mieltä, kun esimerkiksi Uudellamaalla osuus jäi 70 prosenttiin.

Tutkimuksen toteuttanut EK:n yrittäjyysasiantuntija Jari Huovinen kommentoi tuloksia:
– Yrittäjät toimivat aikamoisella kipurajalla ja erityisesti tämä pätee idässä ja pohjoisessa. Siitä huolimatta he kuitenkin jatkavat elinkeinotoimintaa ja työllistämistä omalla paikkakunnallaan. Suurin osa pk-yrittäjistä on pitkän linjan konkareita ja nämä sitkeät puurtajat ansaitsevat tunnustusta sitoutuneisuudestaan.

Hallitukseen yhä luotetaan

Samaan aikaan tulokset paljastavat, että luottamus Suomen hallituksen toimintakykyyn yrittäjyyden edistämisessä on kaikkein suurinta Itä- ja Pohjois-Suomessa. Siellä hallituksen saama luottamus on vastausten keskiarvoilla mitattuna 3,49 (asteikko 1–5), kun esimerkiksi Uudellamaalla arvosana oli 3,12, sanoo Huovinen:

– Tulosten perusteella odotukset hallitusta kohtaan ovat suurimmat juuri vaikeimmassa tilanteessa olevissa yrityksissä ja niissä kaivataan nyt kipeästi toimintaympäristöä korjaavia toimenpiteitä. Toki tuloksiin vaikuttanee sekin, että Itä- ja Pohjois-Suomi ovat suurimman hallituspuolueen vahvaa kannatusaluetta.

Hallitukseen luotetaan siitäkin huolimatta, että sen yrittäjämyönteiset aikomukset eivät näy pk-kentän arjessa. Paine kuitenkin sitä kohtaan kasvaa, että hallituksen aikeet etenisivät käytännön uudistuksiin.

Alueen tilannetekijät selittävät tuloksia

Itä- ja Pohjois-Suomen vaikea toimintaympäristö on johtanut tilanteeseen, jossa alueen pk-yrittäjät joutuvat tekemään keskimääräistä enemmän töitä menestyksensä eteen, Huovinen toteaa:

–Yrittäjien tekemien työtuntien määrä on Tilastokeskuksen aineistojen perusteella Itä- ja Pohjois-Suomessa jonkin verran suurempi kuin muilla suuralueilla. Tähän vaikuttaa erilaisten elinkeino- ja tuotantorakenteiden ohella myös esimerkiksi yritysten vaikeudet löytää osaavaa henkilökuntaa niillä alueilla, joilla työvoima supistuu.

– Itä- ja Pohjois-Suomessa on Tilastokeskuksen tilastojen perusteella mm. muita suuralueita matalampi työllisyysaste (64,8 prosenttia, kun vastaava luku koko Suomessa oli 68,3 prosenttia vuonna 2014).

Pitkän linjan pk-yrityksiin erityishuomiota

Myönteisenä havaintona Huovinen nostaa esille sen, että yleinen yrittäjyysilmapiiri arvioitiin Itä- ja Pohjois-Suomessa jopa hieman muita alueita paremmaksi. Lähes puolet alueen vastaajista piti sitä vähintään kohtuullisena. Kriittisimmin asiaan suhtauduttiin Etelä-Suomessa (pois lukien Uusimaa), jossa vain hieman yli kolmannes piti yrittäjyysilmapiiriä kohtuullisena tai hyvänä.

Huovisen mukaan alueeseen sitoutuneet, pitkäjänteiset omistajayrittäjät tarjoavat Itä- ja Pohjois-Suomelle hyvän lähtökohdan alueen toimintaympäristön kehittämiselle.

– Kuntajohtajien ja paikallisten päättäjien kannattaisi kiinnittää erityishuomiota jo pidempään toimineiden pk-yrittäjien tarpeisiin. Valitettavan usein yrityspalvelujen resursseja kohdistetaan yksinomaan alkuvaiheen yrittäjien neuvontaan tai suurten työnantajien auttamiseen. Kuitenkin ylivoimainen enemmistö yrityksistä ja ennen kaikkea työllistäjistä on pitkän linjan pk-yrityksiä.

EK toteuttaa Pk-toimintaympäristökyselyn kaksi kertaa vuodessa. Syksyn kyselyn aineisto kerättiin syys-lokakuun vaihteessa ja siihen vastasi yhteensä 501 työnantajayritystä, jotka työllistivät alle 250 henkilöä.

Tutustu tarkemmin:
Tiedote pk-toimintaympäristökyselyn kokonaistuloksista
Pk-toimintaympäristökyselyn tulosraportti
Pk-toimintaympäristökyselyn infografiikka