Häkämies: Koronavirus haastaa kaikki yhteistyöhön

Olemme saaneet Suomeenkin kutsumattoman vieraan, koronaviruksen. Uutiset Euroopasta ovat päivä päivältä tulleet huolestuttavimmiksi. Jos Italian kokoinen maa on käytännössä kiinni, sillä on vaikutuksia ennen kaikkea ihmisten arkeen unohtamatta virukseen sairastuneiden ja lähiomaisten inhimillistä hätää. Myös Euroopan talouteen vaikutukset ovat kielteisiä. 

Emme tiedä, miten laajasti virus osuu Suomeen, mutta varautuminen eri vaihtoehtoisiin skenaarioihin on tarpeen. Yrityksissä tätä tehdään jo laajamittaisesti ja myös EK on julkaissut ohjeita tartuntojen estämiseksi. Yhteiskuntaa palvelee työmarkkinakierroksen vieminen vastuullisesti loppuun ja keinojen löytäminen työllisyyden parantamiseksi korostuu entisestään.

Maan hallituksen avainministerit, pää-, valtiovarain- ja elinkeinoministeri, ovat toimineet perustellusti luoden rauhoittavaa ilmapiiriä, mutta tuoden selvästi esiin valtion kyvyn ja halun selvittää viruksen vaikutuksia talouteen ja hyvinvointiin. Me EK:ssa haluamme tukea tätä toimintaa, onpa se tiedon hankkimista, tiedon välittämistä omille jäsenillemme tai mitä tahansa muuta tarvittavaa yhteistyötä. Nyt on aika yhdessä etsiä ratkaisuja, jotta vahingot jäisivät mahdollisimman vähäisiksi.