EK ja Suomen Yrittäjät: Pohjoisen matkailua ei saa päästää tuhoutumaan

18.09.2020

Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät ovat huolissaan siitä, että hallituksen linjaus matkailurajoitusten lieventämisestä vesittyy. Pohjoisen matkailun näkymät ovat synkät, ja kaikki turvalliset keinot matkailun mahdollistamiseksi pitää käyttää, EK ja Suomen Yrittäjät vaativat.

Huoli on suuri myös reittiliikenteen toimintaedellytyksistä. On tärkeää, että myös Finnair voi kilpailla tasapuolisin edellytyksin kansainvälisessä liikenteessä.

”Kysymys on tuhansista työpaikoista ja sadoista yrityksistä. Emme voi antaa pohjoisen matkailun tuhoutua liian tiukkojen kansallisten rajoitusten vuoksi”, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

”Varsinkin sosiaali- ja terveysministeriö painottaa voimakkaasti terveysturvallisuutta. Harkinnassa unohtuu helposti se, että myös työttömyys on suuri terveysriski, koska se lisää syrjäytymistä”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa.

”Pohjoisessa on kehitetty yhdessä terveysviranomaisten kanssa malli, joka on harkinnassa täysin sivuutettu”, Pentikäinen muistuttaa.

STM:n tulkinta, jonka mukaan yli kolmeksi vuorokaudeksi maahan tuleva henkilö määrättäisiin karanteeniin vain sillä perusteella, että hän tulee riskimaasta ja huolimatta siitä, että hänellä on negatiivinen testitulos, ei jätä mahdollisuutta käsittelyssä olevassa liikennepalvelulaissa viitatulle matkustuskäytävän rakentamiselle.

EK ja Suomen Yrittäjät katsovat, että on kohtuutonta vaatia negatiivisen testituloksen saaneilta karanteenia ja toista testiä kolmen päivän kuluttua.

”Tämä on kohtuuton ehto, eikä siihen ole perusteita. Hallituksella on suuri vastuu”, Häkämies sanoo.

”Jos ehdot ovat näin tiukat, tänne ei tule juuri kukaan. Pitäisi riittää, että punaisestakin maasta pääsee Suomeen yhdellä testillä”, Pentikäinen lisää.

EK ja Suomen Yrittäjät toteavat, että Aalto-yliopistossa tehtyjen mallinnusten mukaan punaisesta maasta tulevat testatut matkustajat tuovat vähemmän Covid-19 tartuttavia matkustajia Suomeen kuin vihreistä maista tulevat matkustajat ilman testausta.

EK:n ja Suomen Yrittäjien mielestä Suomen pitäisi noudattaa EU:n suosituksia matkailurajoituksissa.

Järjestöt muistuttavat, että vapaa liikkuvuus ja elinkeinovapaus ovat EU:n perusoikeuksia. Rajoituksia voidaan tehdä ainoastaan, kun se on ehdottoman välttämätöntä. Kynnyksen rajoituksiin pitää olla erittäin korkea.