EK: Suomen ja Viron raja avattava työmatkaliikenteelle pian

Yritykset ovat valmiita tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa, jotta turvallisuusnäkökohdat saadaan huomioitua parhaalla mahdollisella tavalla, lupaa EK:n johtaja Taina Susiluoto.

Suomen hallitus kokoontuu ulkoministeri Haaviston mukaan sunnuntaina keskustelemaan Suomen ja Viron välisen rajan mahdollisesta avaamisesta. Lievennyksiä voisi Haaviston mukaan tulla jo muutamassa päivässä.

EK:n johtaja Taina Susiluoto pitää tärkeänä, että Suomen ja Viron raja avattaisiin työmatkaliikenteelle mahdollisimman pian. Myös Viron työnantajien keskusjärjestö on lähestynyt Suomen hallitusta ja tuonut esille työvoiman liikkuvuuden tärkeän merkityksen molemmille maille.

”Edellytyksenä rajan avaamiselle luonnollisesti on, että matkustaminen pystytään järjestämään kenenkään terveyttä vaarantamatta esimerkiksi ilman oheispalveluita, kuten ravintoloita. Yritykset ovat valmiita tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa tämän mahdollistamiseksi. Rajahan on ollut koko ajan avoinna tavaraliikenteelle sekä huoltovarmuuden kannalta välttämättömälle henkilöliikenteelle”, Susiluoto muistuttaa.

Eri arvioiden mukaan Suomessa käy töissä noin 15 000 – 20 000 Virossa asuvaa henkilöä, pääosin rakennusalalla. Työvoiman väheneminen ja epävarmuus työmahdollisuuksien tulevaisuudesta uhkaavat sulkea kokonaisia rakennustyömaita, mikä heikentäisi työllisyyttä myös Suomessa. Lisäksi Kuten EK:n Exit-ryhmän eilen julkistamassa raportissa todetaan, elinkeinoelämällä on suuri tarve moninaisille huolto- ja asennustöille, joita tarvitaan varmistamaan niiden häiriötön ja turvallinen toiminta pandemian ja siitä toipumisen aikana. Työntekijöitä tarvitaan moniin yrityksiin eri aloille, joten rajan avaaminen tukisi talouden liikkeelle lähtöä.

Haaviston mukaan vaikuttaa siltä, että viruksen leviämistä on kontrolloitu maassa hyvin. Viron terveysviranomaisten mukaan maassa on todettu 1689 koronatartuntaa ja koronaan on menehtynyt 50 henkeä. Tilanne on ollut pahin Saarenmaalla, jonne virus kantautui italialaisen lentopallojoukkueen tuomana.

Viro ja Latvia ovat jo maaliskuussa sallineet maiden rajat ylittävän työmatkaliikenteen, eikä sen ole havaittu lisänneen koronaviruksen leviämistä.