Etlatiedon Petri Rouvinen: Kasvu löytyy erikoistumalla

31.10.2013

Erikoistuminen on nykyisin avain menestykseen. Liikevaihtoaan kasvattavia yrityksiä löytyy esimerkiksi cleantechin, kemianteollisuuden ja terveysteknologian yrityksistä, sekä peli- ja ohjelmistoaloilta. Niiden liikevaihdoksi arvioidaan nyt toista sataa miljardia euroa.

Suomen kasvualojen tai kasvuyritysten euromääräisten liikevaihtojen tarkkoja summia on mahdoton laskea, koska yksittäisiä menestyjiä nousee hyvin erilaisilta aloilta. Kasvu voi olla myös nopeaa.

Prima_Etlatieto_Petri_Rouvinen

Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen

Esimerkiksi kaivosteollisuuden ja malmien jatkojalostuksen tuomat uudet mahdollisuudet voivat synnyttää yllättäviä kasvutarinoita. Samoin ilmakehän tutkimuksen alalla suomalaisilla on ainutlaatuista osaamista. Se näkyy jo Vaisalan menestyksenä, mutta myös uusina keksintöinä. Esimerkki löytyy Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen ja Airmodus-yrityksen kehittämästä maailman tarkimmasta hiukkaslaskurista, josta on kiinnostunut mm. autoteollisuus.

Suomen perinteiset teolliset klusterit menettävät merkitystään, eikä menestysklustereita enää synny Suomeen, arvioi Etlatiedon toimitusjohtaja Petri Rouvinen.

Kansallisten klustereiden tilalle ovat nousseet maailmanlaajuiset arvoverkot, joissa pelaajia on aiempaa enemmän. Menestyksen ratkaisee yhä useammin globaali ekosysteemi, jota vastaan paikallinen klusteri on voimaton.

– Siinä ketjussa yritysten täytyy tehdä jotain ainutlaatuista. Jos koko maa erikoistuu johonkin, ei lopputulos enää ole ainutlaatuista. Näiden yritysten menestyksessä yhteinen nimittäjä ei ole toimiala, vaan erikoistuminen, Rouvinen sanoo.

Diabeetikkojen tarvitsemia verensokerimittareita valmistava Mendor on hyvä esimerkki kansainvälisestä erikoistujasta. Tuotekehityskulut ovat pienelle yritykselle niin suuret, että yhtiön on ollut pakko päästä nopeasti kansainvälisille markkinoille. Siksi yritys on etsinyt kumppaneita enemmän ulkomailta kuin Suomesta. Yhteistyö kotimaisten terveysteknologiayritysten kanssa on ollut rajallista, eikä huippuosaamisen keskittymistä ole ollut yhtiölle apua.

Yhtiö on jo hyvässä kasvuvedossa ja näkymät ovat huikeat. Alan markkinoiden arvo on noin kahdeksan miljardin euron arvoiset.

– Haemme nyt USA:n markkinat tuntevaa rahastoa, joka ymmärtää diabetesalaa, sanoo toimitusjohtaja Kristian Ranta.

Petri Rouvinen sanoo, että kasvualoja on ylipäätänsä vaikea tunnistaa etukäteen. Globaali kisa on niin kovaa, että on vaikea ennustaa aloja, jotka kasvaisivat nimenomaan Suomessa. Eurooppalaiset ovat hävinneet monia lupaavia kasvualoja aasialaisille. Esimerkiksi aurinkokennojen ja tuulivoimalaitteiden valmistuksen ovat napanneet aasialaiset.

Nopealiikkeisten verkostojen aikaan Suomen elinkeinopolitiikan ei kannata tähdätä menestyvien klustereiden syntymiseen, vaan edellytysten luomiseen kaikille yrityksille, Rouvinen muistuttaa.

Teksti: Risto Pennanen
Kuvat: Juha Saastamoinen ja Jukka Rapo

Lue Prima-juttu