Kiina kutsuu nyt suomalaisia innovaatioita

31.05.2013

Kiinan neljänneksi korkein poliittinen johtaja Yu Zhengsheng on tavannut Suomen-vierailullaan elinkeinoelämän vaikuttajia. Hän näkee yhteistyömahdollisuuksia mm. cleantechin, infran ja kaupungistumisen alueilla.

Kiinan kansan poliittisen neuvoa antavan konferenssin (CPPCC) puhemies Yu Zhengsheng vierailee Suomessa. Suomi on puhemiehen ensimmäinen ulkomainen vierailukohde hänen nykyisessä tehtävässään.

Suomen-vierailun avasi elinkeinoelämän korkean tason illallinen torstaina EK:n, Finpron, Tekesin sekä Suomalais-Kiinalaisen kauppayhdistyksen järjestämänä. Elinkeinoelämän illallista isännöi EK:n puheenjohtaja Ilpo Kokkila.

Kiinan ja Suomen suhteissa vahva vire

Puhemies Yu käytti illallisella pohjoismaiden kiertueensa pääpuheenvuoron, jossa hän korosti Kiinan ja Suomen pitkäaikaisia ja erinomaisia suhteita. Hän totesi yhteistyön laaja-alaistuneen ja syventyneen viime vuosina.

Puhemies kiitti suomalaista elinkeinoelämää panostuksesta Kiinan ja Suomen taloudelliseen yhteistyöhön. Tasavallan presidentin huhtikuisella vierailulla periaatteellisella tasolla sovittu eri yhteistyöaloja kattava Kiinan ja Suomen yhteistyökumppanuusaloite antaa hyvä edellytykset vahvistaa olemassa olevaa yhteistyötä perinteisesti tärkeillä sektoreilla kuten metsäteollisuudessa ja televiestinnän aloilla. Erityisesti se tähtää yhteistyön vahvistamiseenuusilla ehdotetuilla yhteistyöalueilla: investoinnit, innovaatiot, cleantech ja kaupungistuminen.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan Kiinan valtavat panostukset ekokestävään talouskasvuun tarjoavat suomalaisille cleantech-yrityksille suurta potentiaalia. Suomella on paljon annettavaa esimerkiksi ilmanlaatuun, energiatehokkaaseen rakentamiseen ja teollisuuteen, biotalouteen ja uusiutuvaan energiaan sekä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvässä yhteistyössä.

Kiina on monella sektorilla maailman johtavia cleantech-maita. Suomalaisilla on Kiinalta paljon siitä opittavaa, Häkämies huomautti. Osaamisemme voivat hyvin täydentää toisiaan ja siksi maittemme tulisi luoda yhteisiä tutkimus- ja teknologiahankkeita rakentaaksemme yhdessä ratkaisuja maailman kasvaviin ympäristö- ja energiahaasteisiin.

Kohti vapaata kauppaa ja uusia investointeja

Puhemies Yu korosti Kiinan olevan sitoutunut kaupan ja investointien avoimuuteen, protektionismin vastustamiseen sekä kansainvälisen talousjärjestelmän kehittämiseen. Kiinan kehitys hyödyttää muuta maailmaa ja toisaalta Kiina ei voi kehittyä ilman vahvoja yhteistyösuhteita muuhun maailmaan. Hän totesi myös Kiinan arvostavan strategista kumppanuussuhdetta EU:hun sekä luottavansa siihen, että EU nousee talouskriisistään ja että EU ja Kiina pystyvät ratkaisemaan kauppakiistansa.

Suomalaisilla yrityksillä on menestyksekäs historia yhteistyöstä Kiinan kanssa ja monille yrityksille Kiina on suurin ja tärkein yksittäinen markkina-alue. Suomalaisilla yrityksillä on osaamista Kiinan talouden ja teollisuuden, ympäristön tilan ja yhteiskunnan kehittämisen tarpeisiin.

Yu Zhengsheng – poliittista ja kaupallista taustaa

Yu Zhengsheng on Kiinan kansan poliittisen neuvoa antavan kongressin puhemies ja politbyroon pysyvän komitean jäsen. Kiinan protokollassa hän sijoittuu neljänneksi heti presidentin, pääministerin ja kansankongressin puhemiehen jälkeen. Yu on ollut aiemmin mm. Shanghain alueen puoluejohtajana, jossa tehtävässä seurasi nykyistä presidentti Xi Jinpingiä sekä Shanghain Expo-hankkeen johdossa. Puhemies Yun mukana matkustaa mm. kaksi varapuhemiestä sekä korkeita virkamiehiä.