Luottamusindikaattoreissa pientä nousua

27.02.2014

Elinkeinoelämän luottamusindikaattorit paranivat hivenen helmikuussa. Ilmassa on pientä toiveikkuutta, mutta talouden suurta käännettä joudutaan yhä odottamaan. Luottamus on edelleen kaikilla toimialoilla alle keskimääräisen.

– Indikaattoreissa näkyy pieni värähdys ylöspäin, mutta suureen iloon ei valitettavasti ole aihetta. Muualla Euroopassa on sen sijaan menty jo hyvän matkaa parempaan, muistuttaa EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila.

Teollisuuden luottamusindikaattori nousi helmikuussa saldolukuun -8, kun edellisen kuukauden lukema oli -11. Tuotannon odotetaan kasvavan loivasti lähikuukausina, mutta tilauskanta on yhä niukka.

Rakentamisen luottamus kohosi helmikuussa yhden pykälän lukemaan -23, mutta se oli silti huomattavasti alle keskimääräisen. Tilauskanta on vaatimaton, ja myös henkilöstö vähenee lähikuukausina.

Yksityisissä palveluissa odotetaan lähikuukausille varovaista myynnin kasvua. Indikaattorin tuorein saldoluku on +5, kun lukema oli tammikuussa +2.

Vähittäiskaupassa myynnin määrä jatkoi laskua myös helmikuussa. Suhdannetilanne on edelleen heikko, vaikka luottamusindikaattori vahvistui helmikuussa pari pykälää lukemaan -7.