Kuinka torjua Eurooppaa uhkaavat investoinnit?

Saila Turtiainen
Saila Turtiainen, EK

Uuden komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on saanut heti alkukaudelleen ison haasteen. Hänen on määrä koota vuoden loppuun ajatuksia siitä, miten julkiset ja yksityiset investoinnit saadaan nousemaan jopa 300 miljardiin euroon seuraavien kolmen vuoden aikana. Asia on erittäin tärkeä, koska EU tarvitsee kipeästi uusia investointeja vauhdittamaan talouskasvua.

Investointien saaminen ei kuitenkaan ole vain Kataisesta kiinni. Tällä hetkellä suurin syy EU:n investointiköyhyyteen on yritysten kokema poliittisen ja sääntely-ympäristön epävarmuus.

Näin ollen tärkein keino luoda investointeja olisi siis EU:n ja jäsenmaiden sääntelyn laadun parantaminen sekä ennakoitavuuden ja pitkäjänteisyyden lisääminen. EU:ssa kaivataan ennen kaikkea selvää asennemuutosta, jossa investointien houkutteleminen hyvän toimintaympäristön kautta nousisi korkeimmalle poliittisella agendalle.

Samaan aikaan investointien suojasta käydään tiukkaa keskustelua EU:n ja USA:n TTIP-vapaakauppasopimusneuvottelujen yhteydessä. Erityisesti yleisesti investointisopimuksissa käytetty ISDS-riitojenratkaisumekanismi koetaan valtavaksi uhaksi Euroopalle.

ISDS on väittelyn kohteena myös uuden komission sisällä. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on antanut tehtäväksi ”oikealle kädelleen” varapuheenjohtaja Frans Timmermansille arvioida, kannattaako ISDS jättää jopa TTIP-neuvotteluiden ulkopuolelle.

Kysymyksen asetanta on tässä kohtaa jo pahasti pielessä. ISDS on jo nyt laajasti käytössä niin Suomen investointisuojasopimuksissa kuin monien muiden EU-maiden sopimuksissa. ISDS ei siis katoa mihinkään, vaikka se jäisikin TTIP:stä pois.

Toisekseen julkisessa keskustelussa esiin nostetut huolet liittyvät nimenomaan olemassa olevien järjestelmien ongelmiin. TTIP olisi mahdollisuus vastata näihin huoliin ja kehittää investointisuojaa ISDS-mekanismia eteenpäin.

Paradoksaalista on se, että tällä hetkellä EU:n tahtotila keskittyy siihen, miten valtioita voi suojella investoijilta ikään kuin ne olisivat maanosallemme uhka. Ongelma on päinvastainen: meidän pitäisi vakuuttaa muu maailma siitä, että kykenemme puolustamaan investointien oikeuksia niin EU:ssa kuin sen ulkopuolella. Täten ISDS:n poissulkeminen TTIP:stä olisi varma keino sahata omaa oksaamme.

Saila Turtiainen
asiantuntija
Elinkeinoelämän keskusliitto EK (Brysselin toimisto)

Kommentit

Kommentoi