Talouskeskiviikon blogi: Yritysverotus ristiaallokossa

21.10.2015

Hallitusohjelman mukaan vaalikauden veropolitiikalla tähdätään kasvun, yrittäjyyden ja työllisyyden vahvistamiseen. Hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta kilpailukykyisempi myös uudistamalla yrittämisen, omistamisen ja investoimisen verotusta. Kaikki varsin kannatettavia hankkeita.

Hallitusohjelmassa mainituista selvityskohteista kiinnostavimpia ovat mahdollisen uuden tulossidonnaisen varauksen luominen sekä pääomaverotuksen selvittäminen. Pohjatyö selvityksille on jo alkanut. VATT ja ETLA ovat yhdessä käynnistäneet tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on arvioida sitä, miten Suomen nykyinen yritys- ja pääomaverotus vaikuttaa yritysten rahoitus- ja investointikustannuksiin.

Tarkastelun kohteeksi on tarkoitus ottaa myös muita verokeskustelussa esillä olleita yritysveromalleja, kuten Viron veromalli. Valmista pitäisi olla ensi vuoden lopulla. Mielenkiintoista nähdä, mihin tutkijat päätyvät ja mitä sitten toteutetaan vai jääkö tämäkin selvitys pölyttymään VM:n hyllylle.

Yritysverotuksen kansainvälinen toimintaympäristö synnyttää osaltaan lisäpainetta ja myös rajoitteita toteutettaville muutoksille. EU-komission kesäkuisen tiedonannon mukaan yritysverojärjestelmien tehokkuutta pyritään parantamaan mm. yritysveropohjien harmonisoinnilla. Hankkeen parissa on tosin puuhasteltu jo pari vuosikymmentä ja vieläkin sen toteutuminen on hyvin epävarmaa.

Kansainvälisen verotuksen merkittävin ehdotus lanseerattiin nyt lokakuussa, kun OECD julkisti toimenpidesuositukset kansainvälisen verojärjestelmän kehittämiseksi. Jotkut ovat kuvanneet hanketta jopa yritysverotuksen uudeksi maailmanjärjestykseksi, koska kyse on verotulojen merkittävästä uudelleenjaosta. Häviäjiä ovat Suomen kaltaiset pienet vientitaloudet ja voittajia väkirikkaat kehittyvät maat. Ehdotusten implementoinnilla voi olla erittäin suuri merkitys suomalaisyrityksille ja Suomelle.

Viime vuosina Suomessa harjoitettu veropolitiikka on ollut vähintäänkin poukkoilevaa, minkä seurauksena verotuksen oikeusvarmuus ja ennustettavuus on kärsinyt.

Epävarmuutta yritysten toimintaympäristöön on osaltaan aiheuttanut myös Verohallinnon uusia tulkintoja hakeva verotuskäytäntö. Uusilla verotuskokeiluilla on vaikeutettu sekä suomalaisten että ulkomaalaisten toimijoiden investointeja Suomeen. Toivottavasti tahti muuttuu, kun hallitusohjelmassakin luvataan verotuksen olevan jatkossa ennakoitavaa ja johdonmukaista.

Yritysverotuksen kehittämisessä pitää nyt keskittyä verojärjestelmän toimivuuden, ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden parantamiseen. Yritysverotuksemme kilpailukyvyn turvaaminen on ykkösasia.

Talouskeskiviikon  kysymys:
Laajat pohjat, matalat kannat: Veropohja ja verokanta?

vko43_yhteisoverokannankehitys_iso