Kuluttajat ennakoivat nousevaa talouskehitystä

14.12.2016

Tilastokeskuksen kuluttajabarometri on yli 20 vuoden ajan selvittänyt kuukausittain kuluttajien näkemyksiä ja odotuksia sekä yksittäisen henkilön että maan yleisestä taloudesta. Kansalaisten säännöllinen haastatteleminen ja kuluttajien käyttäytymisen ennakointi on aiheellista, sillä yksityinen kulutus on merkittävin yksittäinen talouskasvun osatekijä Suomessa. Kuluttajien luottamus ja odotukset ennakoivat kohtuullisen hyvin muun muassa BKT:n kehitystä.

Pertti Kangasssalo, Tilastokeskus

Pertti Kangasssalo, Tilastokeskus

Kuluttajien luottamus vahvistunut

Kuluttajien luottamusindikaattorin osatekijöitä ovat seuraavan 12 kuukauden odotukset omasta ja Suomen taloudesta, yleisestä työttömyydestä ja kotitalouden säästämismahdollisuuksista. Viime vuoteen verrattuna kaikki osatekijät ovat viime kuukausina vahvistuneet selvästi.

Kuluttajien taloudelliset mielialat olivat kuitenkin vuosia alamaissa. Vihdoin viime kesästä lähtien kuluttajien luottamusindikaattori on ylittänyt pitkän ajan keskiarvonsa, joka on 12,7. Marraskuussa indikaattori saavutti jo arvon 17,6. Luottamus talouteen oli viimeksi yhtä vahvaa keväällä 2011. Viime vuoden marraskuussa luottamusindikaattori oli vain 4,7.

Odotus kuluttajan omasta taloudesta on kuitenkin edelleen melko vaisu. Yleisesti kuluttajat pitävät nyt ajankohtaa otollisena kestotavaroiden ostamiselle ja varsinkin lainanotolle, ei säästämiselle.

Monet asiat vaikuttavat luottamukseen

Työllisyys on kotitalouksien hyvinvoinnin perusta. Viime aikoina työttömyys on alkanut jälleen vähentyä Suomessa. Positiiviseen suuntaan talousluottamuksessa vaikuttavat myös maltillinen inflaatio ja hyvin matalat lainakorot. Öljyn ja bensan sekä elintarvikkeiden hinta on laskenut. Autokauppaa ovat piristäneet romutuspalkkiot ja muutokset verotuksessa. Lehdistä on saatu lukea myönteisiä uutisia laiva- ym. tilauksista, rakentamisesta, maailman talousmahdeista jne.

Toisaalta kuluttajien ostovoimaa rapauttavat hallituksen päättämät säästöt ja leikkaukset, palkkakehityksen hidastuminen ja eurokurssin lasku. Leikkauksia kompensoimaan luvatut veronkevennykset eivät vielä ole vakuuttaneet kansalaisten mieliä. Lisäksi kotitalouksien velkataakka on viime vuosina kasvanut.

Kasvaako (joulu)kulutus?

Vaikka kuluttajien luottamus on loppuvuotta ja joulua kohti kohentunut, ei se välttämättä suuremmin näy lahjaostosten tai yleisemmin kulutuksen lisääntymisenä. Oman talouden ja ostovoiman suotuisaan kehitykseen ei uskota riittävästi. Kotitalouksien eri ostoaikomukset ovatkin kuluttajabarometrissa edelleen enimmäkseen varovaisella tasolla. Toki varsinkin lomamatkasuunnitelmia on monilla. Lisäksi liikuntavälineiden, sisustustavaroiden ja elektroniikan hankinta-aikeissa voidaan havaita lupaavan nouseva trendi.

Suomi ja EU

Euroopan tasolla kuluttajien luottamuksessa oli selkeä nouseva trendi 2013-2015, jonka jälkeen alkoi jälleen yskähtely. Viime kuukausina on EU:ssa ja euroalueella luottamus Suomen tapaan vahvistunut. EU-maiden yhteinen luottamusindikaattori ylittää nyt pitkän ajan keskiarvonsa (-10,5) noin viidellä yksiköllä. Absoluuttisella indikaattoriarvolla mitattuna kuluttajien luottamus on Suomessa selvästi EU:n vahvinta (kausitasoitettuna 19,9), mutta luottamuspoikkeamia tarkastelemalla eli suhteuttamalla lukemia kunkin maan keskiarvoon edustaa Suomi tällä hetkellä EU:n keskivertoa.

Viikon graafi: (tästä voit katsoa animaation uudelleen…)


Kirjoittaja:
Pertti Kangassalo, yliaktuaari, Tilastokeskus

Viikon kysymys: Ovatko kuluttajat Suomessa optimistisempia kuin muissa EU-maissa?