EK:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi koskien työsuojelun yhteistoimintahenkilöiden rekisteröinnistä annettavaa lakia ja eräitä muita lakimuutoksia

26.08.2024

Sosiaali- ja terveysministeriö | 28.6.2024 | VN/203/2020

Elinkeinoelämän keskusliitto EK kiittää mahdollisuudesta lausua asiasta. EK kannattaa pääpiirteissään luonnosta hallituksen esitykseksi ja työ-suojeluhenkilörekisteristä annetun lain kumoamista. Työsuojeluhenkilö-rekisteri on sosiaali- ja terveysministeriön rekisteri, jonka ylläpitämisestä on käytännössä tähänkin asti vastannut Työturvallisuuskeskus.

Kannatamme Työturvallisuuskeskuksen roolin vahvistamista lain tasolla. Pidämme tärkeänä huolehtia siitä, ettei Työturvallisuuskeskuksen tai yritysten hallinnollinen taakka lisäänny lakimuutoksen yhteydessä, vaan sen tulee päinvastoin keventyä. Kannatamme myös esityksessä ehdotettua tavoitetta työsuojelun edistämisestä.

Edellä mainittuun hallinnollisen taakan keventämiseen liittyen pidämme perusteltuna, että rekisteriin ilmoitettavia tietoja ehdotetaan rajattavaksi nykyisestä. Kannatamme esitysluonnoksen lähtökohtaa siitä, että 3 §:n nojalla ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat tiedot on valittu siten, että niitä voidaan käyttää työsuojelun edistämiseen.

Työnantajalla olisi luonnoksen 3 §:n 1 momentin mukaan velvollisuus ilmoittaa Työturvallisuuskeskukselle tietoja, jos työnantaja teettäisi palveluksessaan olevalla tai vuokratulla henkilöstöllä työtä työpaikalla yli 30 kalenteripäivänä ja työpaikalla työskentelisi vähintään kymmenen työn-antajan palveluksessa olevaa tai vuokrattua henkilöä. Kannatamme ilmoitusvelvollisuuteen ehdotettua rajausta ja katsomme sen olevan tar-peen työnantajan hallinnollisen taakan keventämiseksi. Tämä vastaa myös voimassa olevan lain tulkintaa alle kymmenen työntekijän rajauksen osalta. Pidämme perusteltuna tämän tulkinnan kirjaamista lakiin. Pidämme kalenteripäivien osalta esitettyä rajausta suppeana ja näkemyksemme mukaan sitä tulisi kasvattaa vähintään 50 kalenteripäivään. Näin vältettäisiin esityksessä käytettyä aikarajaa paremmin eri tahoille syntyvää hallinnollisesta taakkaa ja aiheutuvaa turhaa työtä, mikäli yritys toimii vain huomattavan rajatun ajan, mutta kuitenkin yli nyt esitetyn 30 päivän rajan.

Kannatamme sitä, että esitysluonnoksen ehdotettu 4 § (tietojen ilmoittaminen yhteiseltä työpaikalta) ja 5 § (tietojen ilmoittaminen työpaikkojen yhteisten vaarojen torjunnasta) perustuvat vapaaehtoisuuteen.

Näkemyksemme mukaan esitysluonnoksen 6 pykälän 2 momentti poikkeaa nykykäytännöstä ja sen merkitys, sisältö ja lisäarvo jää epäselväksi. Nykykäytännön mukaan velvollisuus ilmoittaa tietoja tai mahdollisuus ilmoittaa niitä vapaaehtoisesti rekisteriin on nimenomaan työnantajilla ja tämä käytäntö tulee säilyttää. Esitysluonnoksen 2 momentin mukaan tietoja voisi ilmoittaa rekisteriin vapaaehtoisesti kuka tahansa työsuojeluun yhteistoimintaan työpaikalla osallistuva henkilö. Työturvallisuudesta huolehtiminen ja sen järjestäminen on työnantajan tehtävä. Tämän vastuun kohdennusta ei tule myöskään hämärtää tässä lainkohdassa esitetyin toimin.

Katsomme, että esitysluonnoksen 6 § 2 momentti tulisi poistaa. Sen myötä rekisterin tietojen pysyminen ajan tasalla muodostuisi ongelmalliseksi ja se tulisi merkittävästi lisäämään Työturvallisuuskeskuksen hallinnollista taakkaa rekisterinpitäjänä. Työturvallisuuskeskuksen hallinnollista taakkaa ei ole perusteltua kasvattaa miltään osin nykyisestä, vaan sitä tulisi ennemminkin pyrkiä keventämään lakimuutoksen myötä. Pidämme tätä tärkeänä rekisterin hallinnoimisesta Työturvallisuuskeskukselle aiheutuvien kustannusten näkökulmasta. Työturvallisuuskeskukselle ei olla tietojemme mukaan osoittamassa ministeriön toimesta rahoitusta rekisterin hallinnointiin. Näkemyksemme mukaan rekisteriin ilmoitettavalla henkilöllä tulee olla selkeä rooli työsuojelun yhteistoiminnassa, eikä kuka tahansa voi ilmoittaa itseään kyseiseen rekisteriin. Tämä rapauttaisi pidemmällä aikavälillä myös rekisterin sisältöä, eikä olisi omiaan edistämään siellä olevien tietojen pysymistä ajan tasalla.

Näkemyksemme mukaan esitysluonnoksen 8 §:ä tulisi täsmentää, jotta ei jäisi epäselväksi, miten kielto henkilötietojen käsittelystä suoramarkkinointiin kootaan ja miten rekisteriin ilmoitettavat henkilöt saisivat tiedon mahdollisuudestaan esittää tällainen kielto. Tätä tulisi selventää vähintään lain perusteluihin.

Lausuntopalvelu