Juho Mäki-Lohiluoma

Töissä

Vastaan EK:n edunvalvonnan ja liittoyhteistyön koordinaatiosta sekä tähän kytkeytyvien hallintoelinten toiminnasta, esimerkiksi EK:n hallituksen ja jäsenliittojen toimitusjohtajien ryhmän kokousten valmistelusta ja sihteeröinnistä.  Taustani johdosta työpöydälleni kuuluu myös joitakin oikeusvaltiokysymyksiin ja lainsäädännön kehittämiseen liittyviä asioita.

Vapaalla

Luen paljon – erityisesti erilaisia tietokirjoja. Olen lisäksi sählykerhomme armoitettu maalitykki sekä satunnainen sulkapalloilija ja polkupyöräilijä. Kun töiltä ja muulta elämältä ehdin, kirjoitan oikeustieteellistä väitöskirjaa lainsäätäjän harkintavallan rajoista julkisia palveluita yksityistettäessä ja markkinoita avattaessa.

Ensimmäinen työpaikkani

Jaoin mainoksia ja Länsiväylä-lehteä espoolaisiin pientaloihin. Se oli käytännössä ainoa homma, johon 13-vuotiaana pääsi, ja todella opetti, että palkka ei tule helpolla. Länsiväylä-lehti tuli minulle muutamia vuosia myöhemmin tutuksi myös toisesta näkökulmasta, kun pääsin lukiolaisena kirjoittamaan lehteen paikallis- ja urheilu-uutisia. Pestistä kehkeytyi pienimuotoinen ura, sillä työskentelin freelance-toimittajana eri lehdille yhteensä viiden vuoden ajan ennen oikeustieteellisestä valmistumista.

Kirjoitukseni

Juho Mäki-Lohiluoma: Uskaltaako EU:lta enää pyytää uutta sääntelyä?

Yhteinen sääntely on toimivien sisämarkkinoiden perusedellytys, mutta EU:n lainsäädäntöprosessissa hyvä tavoite kääntyy liian usein lisääntyväksi...
23.05.2024

Miten hallitusohjelma muuttuu toiminnaksi?

Työnsä aloittaneen Petteri Orpon hallituksen ohjelma on elinkeinoelämän näkökulmasta hyvä. Hallituksen tavoitteena on Suomen kääntäminen...
21.06.2023

Automaattista päätöksentekoa ei saa pilata huonolla sääntelyllä

Eduskunta käsittelee tällä hetkellä uutta automaattisen päätöksenteon lainsäädäntöä. Asia vaikuttaa varsin juridiselta ja tekniseltä, mutta...
20.10.2022

Suomen EU-vaikuttamisen ongelma ei ole myöhästyminen vaan vision puute

Suomen EU-vaikuttamisen prosesseja on pidetty edistyksellisinä, mutta ne tarvitsevat remontin. Näin voisi tiivistää Sitran julkaiseman...
23.08.2022

Onnistutaanko uudella lainsäädännöllä estämään hyväksi havaittua automaattista päätöksentekoa?

Automaattinen päätöksenteko on vakuutetun etu. Työeläkelaitoksen käyttävät automaattista päätöksentekoa mm. vanhuuseläkehakemusten käsittelyssä. Kymmenen vuotta sitten...
23.05.2022

Kuluttajansuojalakiin uudistuksia – digisisältöjen ja tavarakaupan sääntely muuttuu

Kuluttajansuojalaki uudistui vuodenvaihteessa. Muutosten taustalta löytyy kaksi uutta EU-säädöstä, joiden soveltaminen alkoi tämän vuoden alusta....
20.01.2022

EU:n uusi digipalvelusäädös tasaa pelikenttää ja puuttuu ongelmiin, kunhan maltti pysyy matkassa

Euroopan parlamentti äänestää torstaina 20.1. EU:n uudesta digipalvelusäädöksestä (DSA). Kyse on merkittävästä uudistuksesta EU:n alustataloutta...
19.01.2022

EU:n digisääntelyssä on oikea tavoite ja useita riskejä – parhaimmillaan sääntely korjaa epäkohtia ja lisää luottamusta

Euroopan unionissa on digisääntelyssä nyt vauhti päällä. Vaikka digitaalisten sisämarkkinoiden rakentaminen on pitkään ollut unionin...
28.10.2021