Uusi liikesalaisuuslaki tulossa voimaan kesäkuussa

23.04.2018

Valtioneuvosto antoi 12.4. hallituksen esityksen uudeksi liikesalaisuuslaiksi eduskunnan käsiteltäväksi. Lakiehdotuksella laitetaan täytäntöön EU:n liikesalaisuusdirektiivi sekä kootaan nykyisestä laista sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa liikesalaisuuksia koskevat säännökset.

Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 9.6.2018, johon mennessä direktiivi on saatettava kansallisesti voimaan. Uusi laki soveltuu tilanteisiin joilla on liityntä elinkeinotoimintaan eli yhtä lailla yritysten välisiin tilanteisiin ja työsuhteisiin.

Työ ja elinkeinoministeriön työryhmä, jossa EK oli mukana, julkaisi lakiehdotusta koskevan mietintönsä viime lokakuussa ja lähetti sen lausuntokierrokselle ( EK:n uutinen 19.10. 2017).

Mietintöön sisältyneessä lakiehdotuksessa parannetaan liikesalaisuuksien suojaa tarjoamalla nykyistä tehokkaammat siviilioikeudelliset keinot liikesalaisuuksien väärinkäytöksiin puuttumiseksi. Siten se myös tarjoaa täydentävän oikeussuojakeinon Suomessa pääosin rikoslain varaan rakentuvalle liikesalaisuuksien suojalle. Lakiehdotus myös selkiyttää nykyisessä lainsäädännössä hajallaan olevaa sääntelyä liikesalaisuuksista.

– On kuitenkin hyvä muistaa että yritykset suojaavat usein liikesalaisuuksia sopimuksilla. Uusi laki ei poista tarvetta niiden käytölle jatkossakaan, vaikka tarjoaakin nykyistä kattavamman lakisääteisen  suojan tilanteissakin, joissa ei ole salassapitosopimuksia, painottaa EK:n IPR-asiantuntija Riikka Tähtivuori.

– Hyvänä täydennyksenä jatkovalmistelussa EK pitää erityisesti liikesalaisuus-käsitteen ja määritelmän viemistä johdonmukaisesti läpi koko lainsäädännön, esim. työsopimuslakiin, julkisuuslakiin ja rikoslakiin. Tämä poistaa tulkintaepäselvyyksiä joita eri lakeihin  sisältyneillä käsitteillä on ollut.

– Liikesalaisuuksien tehokkaan suojaamisen kannalta toivottavaa olisi ollut, että uusi siviilioikeudellinen säädös olisi myös yhdenmukaistettu rikoslaissa voimassa olevan 2 vuoden salassapitovelvoitteen kanssa. Sen mukaan työntekijän salassapitovelvoite jatkuu kaksi vuotta työsuhteen päättymisen jälkeen.