EK:n Yrittäjävaltuuskunta nimitetty; uudeksi puheenjohtajaksi Anne Kangas

28.12.2023

Hoitokoti Päiväkummun omistajayrittäjä Anne Kangas aloittaa 1.1.2024 EK:n Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtajana ja EK:n hallituksen varapuheenjohtajana. Valtuuskuntaan on nimitetty eri puolilta Suomea 100 eri toimialoja edustavaa yrittäjää, jotka toimivat EK:n taustavoimana vaikutettaessa niin työmarkkinauudistuksiin, elinkeinopolitiikkaan kuin Mittelstand-kasvuun. Tiedotteen lopussa valtuuskunnan uusi kokoonpano paikkakunnittain.

Pienten ja keskisuurten yritysten osuus EK:n jäsenistöstä on 96 prosenttia. Alle 10 hengen yritystenkin osuus on lähes puolet. Yrittäjävaltuuskunta on tärkein kanava, jonka kautta näiden pk-sektorin työnantajien näkemykset huomioidaan EK:n edunvalvonnassa ja kannanmuodostuksessa.

Yrittäjävaltuuskunnan näkemykset ja ratkaisuehdotukset ovat erityisen tärkeitä aikana, jolloin Suomi hakee uutta suuntaa haastavassa taloustilanteessa, arvioi uusi puheenjohtaja Anne Kangas:

”Pk-sektori on kulkenut läpi raskaiden kriisivuosien. Nyt yrittäjämyönteisen hallitusohjelman ansiosta meillä on vihdoin valoa tunnelin päässä. Sitä välttämättömämpää on, että hallitus etenee määrätietoisesti kohti reformien käytännön toimeenpanoa. EK:n Yrittäjävaltuuskunta haluaa olla mukana uudistamassa Suomea ja rakentamassa tähän maahan elinvoimaa läpi vaikeimpienkin suhdanteiden”.

”Tärkeitä teemoja Yrittäjävaltuuskunnan toiminnassa tulevat alkavana vuotena olemaan Mittelstand-kasvun ohella mm. työmarkkinoiden uudistaminen, osaajapulan ratkaiseminen, verotuksen kannustavuus ja omistajanvaihdosten vauhdittaminen sekä julkisten hankintojen reilu kilpailu. ”

EK:n rooli yrittäjäjärjestöjen kentässä hahmottuu entistä selkeämmin pk-yritysten kasvua edistävien toimien ja Mittelstand-näkökulman kautta, korostaa pk-johtaja Petri Vuorio:

”Vaikutamme eritoten työnantajina toimivien yritysten sekä niiden omistajayrittäjien puolesta. Yksinyrittäjät ja startupit ovat todella tärkeitä, mutta yksistään niiden varassa Suomen talouskäännettä ei aikaansaada. Maahan tarvitaan laaja-alainen kasvuaalto, jonka mukana pienyrittäjät kiritetään kasvamaan kohti keskisuurta Mittelstand-kokoluokkaa eli lisäämään merkittävällä tavalla työpaikkojen määrää, vientiä, investointeja ja myös verotuloja. Tämä kaikki koituu kansantalouden ja hyvinvoinnin eduksi.”

Anne Kankaan haastattelu

EK:n Yrittäjävaltuuskunnan kokoonpano 2024

Puheenjohtaja:
Anne Kangas, Hoitokoti Päiväkumpu, Helsinki

Jäsenet:
(uudet jäsenet merkitty tähdellä *)

Nimi Yritys Paikkakunta
Thomas Ahlnäs Oy Granula Ab Ltd. Kotka
Kari Jussi Aho Rukakeskus Oy Kuusamo
Jussi Aine Kastelli-talot Oy Oulu
Heidi  Alariesto Arctic Career Rovaniemi *
Jyrki Ant-Wuorinen Oy Plastex Ab Lohja
Noora Aro-Tuominen Aro Systems Oy Helsinki
Alexander Bargum Algol Oy Espoo
Kimmo Bergman Minttiravintolat Oy Vantaa
Pia Björkroth LEAD Henkilöstöratkaisut Oy Helsinki
Susanna Blomqvist Saintex Oy Helsinki
Sami Ensio Innofactor Oyj Espoo
Jukka Evälahti Rakennusliike Evälahti Oy Imatra
Jan-Erik Hagfors Härmän Kuntoutus Oy Kauhava
Mika Hannula Turun yliopisto Turku
Juha  Harjula CHS Air & Sea Oy Helsinki *
Antti Hartman HögforsGST Oy Leppävirta
Marianna Heikinheimo Ark-byroo Oy Helsinki
Ari Heikkinen Suomen Olo – Ravintolat Oy Kajaani
Pekka Heikonen Pemamek Oy Loimaa
Petri Heino Heino Group Oy Helsinki
Ari Hooli Hooli Stevedoring Oy Raahe
Mikko Hörkkö Elinar Oy Ltd Pori *
Johanna Ikäheimo Lappset Group Oy Rovaniemi
Kalle  Isotalo Antti-Teollisuus Oy Salo *
Harri Jaakkola Leivon Leipomo Oy Tampere
Ilkka Jokinen Sievin Jalkine Oy Sievi *
Pasi Jääskeläinen Kettu ja Kana Oy Heinola
Peppi Kaira SOL Pesulapalvelut Oy Helsinki
Tom Kaisla Eilakaisla Oy Espoo
Anne  Kanerva Loimaan 1.apteekki Loimaa *
Harri Kanerva Turun 9.Pyhän Henrikin Apteekki Turku
Sanna Karhu Delipap Oy Kirkkonummi
Heli Karppinen Kajaanin Huoltokeskus Oy Kajaani
Esa Kiiskinen Saija ja Esa Kiiskinen Oy Espoo
Esa Kiiveri Arkta Rakennus Oy Ylöjärvi
Heikki Koskela Rakennus-Koskela Oy Oulu
Lasse Koski Laihian Mallas Oy Laihia
Jaana Kuivalainen Sahanlahti Resort Oy Puumala
Susanna Kurvinen J & S Kurvinen Ky Kouvola *
Tomi Lantto Katri Antell Oy/ Antell-konserni Oulu
Jaana  Lehto Helsinki Business College Oy Helsinki *
Harri Leinikka T-Media Oy Helsinki
Petri Lempiäinen Fenniarail Oy Helsinki
Jouni Lievonen Kavika HealthCare Oy Hollola
Liina-Maaria Lönnroth Tella Oy Kurikka
Tommi Matikainen ITA Nordic Oy Ruokolahti
Ville  Miskala Kuopion Autokauppa Oy Kuopio
Eero Mustonen Rakennusliike Soimu Oy Joensuu
Petri Mäkelä Mäkelä Alu Oy Alajärvi
Marko Mäki-Haapoja Reikälevy Oy Kauhava
Jukka Mäki-Lahna FP FinnProfiles Oy Sastamala *
Iris Mäkinen Mäntän Klubi Oy Mänttä-Vilppula
Erkki K. Mäkinen Homeros Oy Tampere
Kirsi Naamanka Kilta Henkilöstöpalvelu Oy Lahti
Kalle Nevala Vihreä Älyenergia Oy Tampere *
Jukka Nummi Stalatube Oy Lahti
Ismo Nurmi Siivousliike Uuspalvelu Oy Espoo
Kimmo Nurminen Paneliankosken Voima Oy Eura *
Vesa Nurminen FinnSonic Oy Lahti
Anne  Nurminen Helkone Group Oy Helsinki
Heli Nykänen Tehden Oy Turku *
Matti  Ollikainen Fourton Oy Espoo *
Marko  Pakarinen Meri-Porin Kuormaus Oy Pori *
Paula Palmroth Turun Kansallinen Kirjakauppa Oy Turku
Tomi Parmasuo Meconet Oy Vantaa
Pertti Parvikoski PGP-Putki Oy Helsinki
Heli  Peltola Geriwell Oy Mikkeli *
Tuomas Pere Pintos Oy Eura
Pirta Piiroinen Premius Kuntoutus Oy Tampere
Pasi Pitkänen KUMONI Oy Kuopio
Toni Pokela Pokela Oy Iso Omena Espoo
Monika Põldkivi Sivex Oy Helsinki
Mari  Puoskari Pilke Päiväkodit Oy Espoo *
Ari Pärnänen Yöpuu Yhtiö Oy Jyväskylä
Antti Rantalainen Tilintarkastus Rantalainen Oy Hyvinkää
Nina Rasola RL-Palvelut Oy Mikkeli
Anna Rauhansuu Myssyfarmi Oy Pöytyä
Jarmo Räsänen Olavi Räsänen Oy Mikkeli
Tuomo Rönkkö Endev Oy Pyhtää
Ville  Sainio VJ Maa-aines Oy Nurmijärvi
Ville  Solja Kiilto Oy Lempäälä *
Laura Strömberg Smooth It Oy Loimaa *
Essi  Toikka Lymed Oy Tampere *
Yrjö  Trög Norrhydro Oyj Rovaniemi *
Mika  Tuhkanen Panimoravintola Beer Hunter’s Oy Pori *
Jussi Tuohino Arctic Infra Oy, Ramago Oy ja JT Service Oy Oulu
Vesa Tuominen Unipark Oy Vantaa
Anu Tuovinen Offsetpaino L. Tuovinen Ky Kuopio
Jani Unkeri Oy Onnen Juurella Seinäjoki
Matti Urmas FREJA Transport & Logistics Oy Turku
Juuso Viherlaakso Kemvit Oy Kruunupyy
Wille Viittanen Wiitta Oy Heinola
Johanna Vuopala Makron Oy Lahti *
Henri Vuorinen INNO-Optiikka Oy Helsinki
Daniel Ward Eurokangas Oy Orimattila
Bengt Westerholm Oy Beweship Ab Vantaa
Janne  Ylinen Kokkolan Halpa-Halli Oy Kokkola
Antti Zitting Sacotec Components Oy Riihimäki
Ida Åman Oy Suomen EDM Ab Porvoo