Työura käyntiin kesätyöllä – EK:n tavoite 110 000 kesätyöpaikkaa

02.02.2016

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tavoitteena on, että sen jäsenyrityksiin palkataan ensi kesänä 110 000 kesätyöntekijää. Tavoitteena on kasvattaa jonkin verran kesätyöpaikkojen määrää, sillä edellisenä kesänä jäsenyrityksiin työllistyi lähes 100 000 nuorta.

– Nuoret tuovat työpaikalle uutta virtaa ja tuoreita taitoja. Tästä hyötyy koko työyhteisö.  Kesätyöntekijät ovat muutamien vuosien kuluttua osaavia ammattilaisia, joihin työnantajat pääsevät tutustumaan etukäteen tarjotessaan heille kesätyöpaikan, tähdentää EK:n johtaja Riikka Heikinheimo.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenyrityksistä 12 prosenttia arvioi lisäävänsä kesätyöpaikkojen määrää edelliskesään verrattuna. Prosenteissa laskien lisäys on suurinta liiketoimintapalveluissa, rakentamisessa ja metsäteollisuudessa. Määrällisesti eniten kesätyöpaikkoja nuorille tarjoavat kaupan, teknologiateollisuuden ja kiinteistöpalvelujen yritykset.

Tavoite kesätyöpaikkojen määrästä perustuu EK:n henkilöstö- ja koulutustiedusteluun, joka tehtiin viime vuoden lopulla. Otoksessa oli mukana 2 800 jäsenyritystä.

EK:n kesätyöpaikkatavoite julkistettiin tiistaina Vastuullinen kesäduuni -kampanjan aloitusseminaarissa Helsingissä.

 Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu työuran ensiaskeleena

Ensimmäistä kesätyöpaikkaansa etsiville nuorille työmarkkinakeskusjärjestöjen suosittelema Tutustu työelämään ja tienaa -malli tarjoaa kätevän vaihtoehdon lähestyä yrityksiä. Mallin mukainen kesäharjoittelu kestää pääasiallisesti kaksi viikkoa, josta nuori saa palkkaa 335 euroa.

– Monelle peruskoululaiselle tai lukiolaiselle ensimmäisen kesätyöpaikan ovet ovat avautuneet juuri Tutustu työelämään ja tienaa -mallin kautta. Kesäharjoitteluohjelmalla pyritään antamaan koululaisille omakohtaisia kokemuksia työelämästä, sen pelisäännöistä, työtehtävistä sekä yritysten ja työpaikkojen toiminnasta, esittelee Heikinheimo.