Pk-yritysten kansainvälistymisrahoitus uudistuu vuoden 2016 alusta

07.12.2015

Tukea pk-yritysten messuhankkeille uudistetaan vuoden 2016 alusta ja tuen hallinto siirtyy Tekesiin. Sen lisäksi yksittäiset yritykset voivat edelleen hakea kehittämisavustusta kansainvälistymiseensä ELY-keskuksilta. EK:n mielestä hallituksen tavoite rahoituksen kokonaisvaltaisesta uudistamisesta jää näillä toimilla pahasti puolitiehen.

Vuodenvaihde tuo muutoksia pk-yritysten ns. yhteishankkeisiin. Yhteisten messuhankkeiden tuki jatkuu, mutta tukien myöntäminen siirtyy Hämeen ELY-keskuksesta Tekesiin.

Avustusta myönnetään enintään puolet hyväksyttävistä kustannuksista ja korkeintaan 30 000 euroa/yritys/hanke. Aiemmasta poiketen tuotteiden kotimaisuusastetta ei enää tarkastella ja tuki on pääsääntöisesti de minimis -avustusta.

Startup-yritysten ja luovien alojen osalta voidaan tukea myös hankkeita, joissa ei synny messuosaston kustannuksia vaan pelkästään tapahtumaan liittyviä kustannuksia.

Yksittäiset pk-yritykset voivat edelleen hakea ELY-keskuksilta ns. kehittämisavustusta kansainvälistymishankkeisiinsa. Tulevan vuoden budjettiehdotuksessa kehittämisavustukseen ei ole esitetty uusia määrärahoja, mutta tähän mennessä käyttämättä jäänyttä hankerahoitusta voi vielä hakea.

Kehittämisavustuksen ehdot kuitenkaan ole kaikkialla Suomessa samanlaiset ja avustusta (50 %, de minimis -ehtoisena) myönnettäessä kiinnitetään huomiota hankkeen merkittävyyteen ja suunnitelmallisuuteen. Lisätietoja asiasta saa oman alueen ELY-keskukselta.

EK: toimintatavat uudistettava kokonaisvaltaisesti

Pk-yritysten kansainvälistymisrahoituksen uudistaminen pohjautuu hallitusohjelmaan ja valtioneuvoston määräaikaiseen asetuksen uudistamiseen yhteishankkeisiin myönnettävästä kansainvälistymisavustuksesta vuosille 2016–2020.

Käytännössä nyt uudistetaan kuitenkin vain yritysten messuhankkeita: uusia päätöksiä muille yhteishankkeille, kuten vientirenkaille ja kumppanuushankkeille, ei enää ensi vuonna tehdä.

EK ja Suomen Yrittäjät esittivät viime kesänä elinkeinoministeri Olli Rehnille yhteisen kannanoton, jossa ehdotettiin yhteishankkeiden toimintatapojen uudistamista kokonaisvaltaisesti. Yhteishankkeisiin pitäisi linkittää tulevaisuudessa myös ELY-keskusten myöntämä kehittämisavustus (kv-ostopalvelurahoitus).

Lisätietoja tukimuodoista saa Team Finlandin valtakunnallisesta palvelunumerosta 0295 020 510.