Populismin varjot maailman yllä

06.06.2018

Globaalitalouden kasvunäkymät ovat yhä hyvät. Päävastuu kasvusta on tällä hetkellä USA:lla ja Kiinalla, mutta myös Eurooppa on hyvissä asemissa. Poliittinen populismi eri muodoissaan vaarantaa kuitenkin kasvun jatkoa. Euroalueen pahin uhkakuva olisi Italian ajautuminen sellaiseen umpikujaan, jossa maa on yhtäältä liian suuri annettavaksi kaatua ja toisaalta liian suuri pelastettavaksi. 

Vapaakauppa, vahvat instituutiot sekä sääntöjen kunnioittaminen ovat perusedellytyksiä maiden menestykselle. USA:n lisääntyvästä protektionismista on tullut uusi riski maailmantaloudelle. Teoriassa on mahdollista, että markkinavoimaa omaavat suuret valtiot voivat hyötyä protektionismistaan muiden kustannuksella. USA:n välituotteisiin kohdistuva suojapolitiikka on kuitenkin tässä suhteessa harhateillä. Kiinan epäreiluiksi koettujen käytäntöjen muuttamisen sijaan maa ampuu nyt nilkkaan itseään ja ystäviään.

Ulkomaankaupan strateginen peliasetelma on nyt erityisen ongelmallinen, koska poliittisen populismin paineessa laajan kauppasodan leviäminen on aiempaa todennäköisempää – siitäkin huolimatta, ettei se ole kenenkään etujen mukaista. Täyden kauppasodan aiheuttamat menetykset olisivat arviolta useita prosentteja maailman tuotannosta. Tähän uhkaan Suomi voi varautua parantamalla kilpailukykyään.

Kirjoitus on osa kesäkuun Talouskatsausta

Viikon kysymys: Mitä tarkoittaa protektionismi?
Viikon graafi: Työttömyysaste-ennusteet vuodelle 2018 (animaatio uudestaan)