Annu Jaakkola tutkimusavustajaksi EK:lle

25.01.2024

Annu Jaakkola aloitti 15.1.2024 EK:n Lainsäädäntö ja hallinto -vastuualueen Yrityslainsäädäntö-ryhmässä tutkimusavustajana.

Jaakkola opiskelee Tampereen yliopistossa kauppatieteitä pääaineenaan yritysjuridiikka. Maisteriopintojensa ohella hän on toiminut myös tutkimusapulaisena Tampereen yliopistossa yritysjuridiikan tutkimusryhmässä. Viime kesänä hän työskenteli EK:ssa korkeakouluharjoittelijana Lainsäädäntö ja hallinto -vastuualueella ja kokosi EK:lle selvityksen kuntayhtiöistä.

”Uudelta työtehtävältä odotan osaamisen kartuttamista erityisesti perustuslain ja sen tulkinnan osalta. Yksityisen ja julkisen palvelutuotannon sääntely on melko runsasta ja monimutkaista, joten siihen ei voi varsinaisesti tutustua liikaa. On myös todella mukavaa päästä takaisin EK:n työyhteisöön, viihdyin täällä viime kesänä niin hyvin”, Jaakkola toteaa.

”On upeaa saada jatkaa yhteistyötä Annun kanssa uusien projektien merkeissä. Viime kesänä hän laati erinomaisen selvityksen kuntayhtiöiden toiminnasta markkinoilla Euroopassa”, Lainsäädäntö ja hallinto -vastuualueen johtaja Tommi Toivola kertoo.

Tervetuloa EK:lle Annu!