Hanna Hyyryläinen asiantuntijaksi EK:n Brysselin toimistolle
Hanna Hyyryläinen on aloittanut 21.9. määräaikaisena asiantuntijana EK:n Brysselin toimistolla. Hän keskittyy eritoten TKI-asioiden, osaamisen ja liikennepolitiikan EU-vaikuttamiseen.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Hanna Hyyryläinen on tehtävässä työkierrossa Kemianteollisuus ry:stä, jossa hän on vastannut mm. osaamiseen ja koulutuspolitiikkaan liittyvästä edunvalvonnasta Brysselissä ja Helsingissä. Hän on aiemmin työskennellyt myös eduskunnassa eduskunta-avustajana.
”Olen erittäin iloinen mahdollisuudesta liittyä EK:n Brysselin tiimiin. Työkierto tarjoaa erinomaisen näköalapaikan EU-vaikuttamiseen, ja odotan innolla, että pääsen hyödyntämään aiempaa kokemustani sekä edistämään suomalaisille yrityksille tärkeitä tavoitteita yhdessä EK:n osaavan tiimin kanssa”, toteaa Hyyryläinen.
”On loistavaa, että saamme EU-tiimiin asiantuntijan, joka tuntee hyvin sekä substanssin että vaikuttamisen verkostot. Näin Hanna pystyy hyppäämään suoraan liikkuvaan junaan, kun EU:n rahoituskehyksessä ja muissa tärkeissä hankkeissa on meneillään ratkaisevat kuukaudet”, sanoo EK:n EU-vastuualueen väliaikainen johtaja Juho Mäki-Lohiluoma.